Puhutaan rahasta

Mitä valuuttaa maassa käytetään ja paljonko on sen arvo suhteessa euroon? Paljonko ruoka maksaa? Entä hotelliyö? Nämä ovat reissaajalle peruskysymyksiä, jotka tulevat mieleen alettaessa suunnittelemaan matkaa. Venezuelassa vastaukset näihin kysymyksiin eivät kuitenkaan ole niin yksiselitteisiä kuin luulisi.

Venezuelan valuutta on bolívar. Maassa on tiukka valuuttakontrolli, joka on johtanut krooniseen pulaan ulkomaisesta valuutasta. Tämä koskee niin yrityksiä, jotka tarvitsevat dollareita tuodakseen tuotteita maahan, kuin yksityishenkilöitäkin lomamatkaa varten. Kysyntä ulkomaiselle valuutalle on siis kova. Meiltäkin on tultu useaan otteeseen kyselemään, josko haluaisimme vaihtaa bolívareita dollareihin (todellisuutta paljon heikkommalla kurssilla).

Bolívarien vaihtaminen muuksi valuutaksi on säädeltyä, ja valuutalle on eri kursseja. On virallinen kurssi, jonka mukaan yhdellä dollarilla saa noin 10 bolívaria - ja pimeiden markkinoiden kurssi, joka on yleisesti käytössä ja jolla dollarin hinta on tällä hetkellä reilussa 1000 bolívarissa. Perusmatikalla voi laskea, miten valtavan suuri ero näillä kursseilla on ja että kummalla kannattaa vaihtaa.

Sanotaan nyt vaikka, että vaihtaisin 100 dollaria (lähes 100 euroa) matkarahaksi. Virallisessa rahanvaihtopisteessä saisin sillä 1000 bolivaria, pimeillä markkinoilla 100.000. Tuhannella bolivarilla saa tällä hetkellä esimerkiksi 5 patonkia, puoli kiloa porkkanoita tai pienen karkkipussin. Maksaisitko sinä jostakin näistä tuotteista 100 euroa? Minä en ainakaan. Tällöin ainoaksi vaihtoehdoksi jää vaihtaa rahat pimeillä markkinoilla, vaikka ulkoministeriön sivuilla siitä varoitellaan.

Turistille, jolla ei ole paikallisia kontakteja, Venezuela ei ole helpoimmasta päästä juuri tämän raha-asian suhteen. Koko systeemi tuntuu täysin absurdilta. Omalla pankki- tai luottokortilla ei kannata maksaa missään, saatikka nostaa rahaa pankkiautomaatista, sillä silloin veloitetaan virallisen kurssin mukaan ja joudut maksamaan tähtitieteellisiä summia. Riski joutua huijatuksi pimeillä markkinoilla on merkittävä, mutta valuutanvaihtopisteissä menetät rahasi takuuvarmasti virallisen kurssin ollessa niin heikko.

Mukaan kannattaa ottaa siis paljon käteistä – ja mieluusti dollareita, jotka menevät helpommin kaupaksi kuin eurot. Jos tulisin Venezuelaan matkalle ilman paikallisia kontakteja, kysyisin esimerkiksi hotellin henkilökunnalta, onko heillä kontakteja, joiden kanssa voi vaihtaa valuuttaa ja selvittäisin, mikä on pimeiden markkinoiden sen päivän kurssi, jottei tulisi aivan huijatuksi. Maalaisjärkeä käyttämällä selviää yllättävän pitkälle.

Aiemmassa postauksessa puhuinkin hieman siitä, miten inflaatio on vaikuttanut talouteen ja miten rahan arvo on laskenut vauhdilla. Rahasummat bolívareissa ovat siis hyvin suuria, sillä suurin seteli on 100. Välillä kuulee huhuja, että kohta painatetaan 1000 tai 5000 bolivarin seteleitä. Hahmotan tätä asiaa teille porkkana-esimerkin kautta. Porkkanoiden kilohinta pyörii tällä hetkellä 2000 bolívarissa (pimeän kurssin mukaan 2 euroa, virallisen kurssin mukaan 200 euroa). Tarviset siis 20 kpl 100 bolívarin seteliä, jotta voit ostaa vaivaisen kilon porkkanoita. Hotelliyö edullisessa perushotellissa maksaa noin 15 000 bolívaria (15 euroa / 1500 euroa - siis kuka maksaisi hotelliyöstä 1500 euroa?!), jolloin satasen seteleitä tarvitsee jo 150 kpl.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että perusreissaajana pitäisi kantaa mukanaan dollareita, jotka pitäisi vaihtaa Venezuelaan saavuttua jossakin paikassa  isoksi tukoksi bolivareita. Hotellilla tapasimme kolumbialaisen, häämatkalla olevan pariskunnan, ja he olivat vaihtaneet rahat tutun tuttunsa kautta Caracasin lentoasemalla. He sanoivat, että seteleitä on niin paljon, että ihan hirvittää ja että ne vievät ison osan matkalaukusta, mutta minkäs teet. Vaihtoehtoja kun ei juuri ole, sillä omaa ulkomaista pankkikorttia ei kannata käyttää mihinkään.

Matkailijan näkökulmasta tämä koko rahahässäkkä on aivan absurdi. Ja rahanvaihdon hankaluus on varmasti yksi niistä syistä, miksi Venezuela kauniista luonnostaan ja upeista rannoistaan huolimatta ei ole (vieläkään) monenkaan Etelä-Amerikan reissaajan matkakohteena. Minulla on sinänsä helpot oltavat, koska olen paikallisten kanssa ja hoidimme rahanvaihdon tutun tuttujen kanssa kansainvälisinä pankkisiirtoina. Richardilla on käytössä paikallinen pankkikortti, jonka vuoksi meidän ei tarvitse kantaa valtavia summia käteisenä.

Toivottavasti en sekoittanut teidän päätä liikaa. Muistan, että aiemmin olin ihan sekaisin, kun mieheni yritti selittää minulle, miten bolívar ja sen eri kurssit toimivat. Pimeiden markkinoiden kurssit tuntuivat pelottavilta, mystisiltä ja sellaiselta, että niitä kannattaisi välttää. Onko moraalisesti oikein tukea tällaista systeemiä? Mutta nyt käytännössä asiat nähneenä en kyllä vaihtaisi rahaa missään muualla kuin pimeillä markkinoilla. Sillä kuka hullu maksaisi hotelliyöstä 1500 euroa 15 euron sijaan?

Postauksen kuvat on otettu La Restingan kansallispuistossa, jossa voi pääsee tutustumaan mangrovemetsiin ja laguuneihin.

En ole missään nähnyt niin valtavasti meritähtiä kuin täällä. Laguunin pohjassa oli myös meduusoita (kuvassa vasemmassa yläkulmassa).

Haluatteko harrastaa teatteria?

Eräänä päivänä kävelimme Juan Griegon uuden, hienon kulttuurikeskuksen ohi. Se oli auki juuri silloin, joten päätimme pistäytyä sisällä kysymässä, mitä siellä on ohjelmassa. Siellä meitä odotti iso yllätys.

Lipunmyyntiluukulla oli kaksi virkailijaa. Kysyimme heiltä, mitä tarjontaa kulttuurikeskuksessa on. Virkailijoiden ilmeet olivat lähes hämmästyneitä, ja he alkoivat miettiä kuumeisesti vastausta. ”Hmm, Salsa Casinoa maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin”, hetken mietinnän jälkeen. Tieto oli tosin meille jo tuttu, sillä se oli liimattu julisteena kulttuurikeskuksen oveen.

”Entä mitä muuta?”, kysyimme. Seurasi hiljaisuus. ”Onko teatteriesityksiä?”, piti meidän tarkentaa kysymystä. ”Ai mitä? Teatteria, haluatteko siis harrastaa teatteria?”. Selvensimme, että haluaisimme tulla katsomaan teatteriesityksiä, kunnes virkailija hoksasi, että kulttuurikeskuksessa on tällä viikolla teatterifestivaali ja ilmaisia teatteriesityksiä to-la iltaisin.

”Onko kulttuurikeskuksella nettisivuja?”, sieltä ainakin voisi käydä tarkistamassa ohjelmiston, kun tieto kulttuurikeskuksen toiminnasta näyttää olevan aika heikonlaista. Ensimmäinen virkailija ei tiennyt ja kysyi siivoojalta, eikä hänkään osannut sanoa. Sama kysymys heitettiin kolmannelle työntekijälle, joka istui aulassa joutilaana. Vastauksena oli hartioiden kohautus. 

Lähdimme kulttuurikeskuksesta lähes kiehuen raivosta. Miten voi olla mahdollista, että on tehty näin upea kulttuurikeskus ja sen työntekijät eivät tiedä mitään sen tarjoamasta toiminnasta? Sittemmin meille selvisi, että keskuksessa on myös maalaustunteja, ja olemme käyneet maalaamassa kerran viikossa. Opettajamme on aivan huippu ihana.

Vieläkin minua ihmetyttää, miten kulttuurikeskuksen virkailijoita ei kiinnosta edes ottaa selvää, mistä keskuksessa on kyse. Ihmetyttää, miten joku voi tehdä töitä tällä tavalla – tietämättä mitään mistään. Eikö se hävetä, ettei osaa sanoa mitään? Eikö jo häpeän takia voisi edes opetella, mitä tarjontaa heillä on? Mielessä pyöri vaikka mitä kysymyksiä.

Olin tietoinen, että tämä on täällä valitettavan yleistä julkisissa viroissa. Hallituksen ylläpitämiin paikkoihin on valittu hallituksen kannattajia, sukulaisia ja ystäviä, jotka eivät useinkaan ole päteviä saati motivoituneita. Lehdistössä kirjoitetaan, kuinka opposition kannattajat tai presidentin kansanäänestystä toivoneet ovat saanet lähtöpasseja julkisista viroista.

Korruptio jyllää syvällä järjestelmässä, kun tällaiset kulttuurikeskuksen kaltaiset virkailijat saavat palkkaa työstänsä, jota eivät tee. Välillä on vain tällaisia päiviä, jolloin ihmetyttää ja raivostuttaa, miten asiat voivat olla tällä tolalla.

Ota aikaa itsellesi

Kesä on usein sitä aikaa vuodesta, jolloin saa unohtaa hetkeksi arjen aikataulut ja velvollisuudet sekä keskittyä vain olemaan, ihmettelemään elämää. Sosiaalinen media pursuaa kesällä toinen toistaan herkullisempia mansikoita, jäätelötöttöröitä ja kesävarpaita. Suomen kesää tulee kieltämättä hetkittäin ikävä täälläkin. Ikävä sitä, että voi kävellä missä ja mihin aikaan vain. Leikatun nurmikon tuoksua. Sitä, että voi nauttia yöttömästä yöstä istuskellen ulkosalla.

Täällä pimeys laskeutuu seitsemän maissa, ja pimeän tullen on syytä olla jo kotosalla. Toki asioilla on aina monta puolta, ne hyvät ja huonet. Täällä aurinkoa piisaa niin paljon, että välillä toivoo sadepäiviä.

Täällä olen ottanut aikaa itselleni. Olen ihaillut monia auringonlaskuja rannalla, kiertänyt saarta ja nauttinut saaren leppoisesta karibialaisesta menosta. On ollut ihana joskus vain olla ilman paineita olla koko ajan menossa jonnekin. Tämän kolmen kuukauden loman aikana emme ole juurikaan suunnitelleet menoja etukäteen, vaan olemme toimineet spontaanisti päättäen lähes edellisenä iltana, mitä huomenna tehdään. Se on yllättävän vapauttavaa.

Joskus lomailu voi mennä paikasta toiseen juoksemiseksi, ja loman ollessa lähellä loppuaan huomaa, kuinka paljon sitä oikeastaan väsyttääkään. Silloin voi alkaa miettimään, että reissun olisi voinut tehdä vähän rennommallakin otteella. Meillä on ollut mukavasti aikaa olla täällä, eikä senkään vuoksi ole ollut kiirettä kiertää koko saarta viikossa tai parissa. Tällainen rento loma tuli kuin tilauksesta. Monet meistä tarvitsevat myös tällaista aikaa aikataulutetun arjen vastapainoksi.

Mikä on sinun tapasi ottaa aikaa itsellesi? Mikä tahansa tapasi ja paikkasi onkaan, muistathan ottaa hetki myös itselle - ja pysähtyä hetkeksi nauttimaan kesästä.

Aavemainen hotelliyö

Mieheni oli järjestänyt yllätysreissun syntymäpäivänäni. Aamulla sain pyynnön pakata laukkuni ja hypätä taksiin, joka odotti meitä ovella. Mieheni oli varannut meille all inclusive -hotelliyön Hesperia Isla Margaritalta, joka on (tai pikemminkin oli) yksi saaren hienoimmista hotelleista. Kaikki meni nappiin, kunnes huoneen ovi ei enää suostunut avautumaan.

Olimme juuri käyneet illallisella, ja maan tilanteen tuntien emme vaatineet suuria. Useat asiat ruokalistalta olivat päässeet loppumaan, mutta se ei meitä haitannut. Lähdimme kohti huonetta, mutta ovi ei suostunut avautumaan. Edes lukkomies ei saanut sitä peruskikoilla auki, ja lopulta se piti työntää sisään. Huoneen vaihto oli siis edessä, silloin oli klo 22.30.

Hotelli on valtavan suuri, hotellihuoneita on kaiken kaikkiaan lähes 400. Hotellissa oli meidän lisäksi 6 muuta asukasta. Hotellin käyttöaste on minimissä, mikä näkyi huoneiden siisteydessä. Hotelli lähes rapistuu silmissä, vaikka ulkopuolelta se näyttää majesteettiselta. Pitkät käytävät olivat aavemaisen tyhjiä, ja hotellihuoneiden kunnossapidossa on paljon petrattavaa.

Meidän huoneemme oli viimeisen päälle laitettu, mutta kun lähdimme etsimään toista huonetta valkeni meille karu totuus. Tarpeeksi siisti hotellihuone löytyi yhdeltä yöllä. Monet huoneista oli laitettu järjestelmään ”varattuina”, koska niitä ei oltu laitettu yöpymiskuntoon. Vapaina olevat huoneet eivät kuitenkaan vastanneet siisteystasoltaan minkään luokan standardeja. Torakoita, toimimattomia hanoja, oranssia tai jopa sinistä vettä hanasta, likaiset lakanat tai patjansuojus, pistävää homeen hajua. Lopulta löysimme huoneen, joka oli jotenkuten siisti ja jossa voisimme yömme viettää.

On hyvä sanoa, ettemme ole sellaisia ihmisiä, jotka valittavat kaikesta. Mutta jos maksamme jostakin, on sen silloin kuitenkin täytettävä tietyt kriteerit – etenkin kun kyseessä on viiden tähden hotelli. Maan tilanne ei selitä siivottomuutta ja piittaamattomuutta.

Aamulla teimme valituksen hotellille. Saimme lukuisia anteeksipyyntöjä ja pahoitteluja tilanteesta, ja meille tarjottiin hyvityksenä sviittiä 4 yöksi all inclusive -paketilla ja span rajoittamattomalla käyttöoikeudella, mutta emme ottaneet sitä vastaan (tämän paketin arvosta voitte päätellä, miten häpeissään he olivat). Vaihtoehtona he tarjosivat hotelliyötä ja spa-hoitoja toisessa ketjun hotellissa, Hesperia Edén Clubissa Playa El Agua -rannalla. Se olisi botique-tyyppinen hotelli, jossa kaiken pitäisi toimia kunnolla, sillä se oli ketjun paras hotelli. Suuntasimme siis sinne, ja siellä kokemus oli ehdottaman positiivinen. Kirjoitan siitä lisää myöhemmin. 

Jos huoneemme ovi ei olisi rikkoutunut, kokemus olisi voinut olla aivan toisenlainen kuin se lopulta oli. Nyt voi sanoa, että tämä syntymäpäiväreissu ei kyllä unohdu koskaan.

Näkymä piha-alueelle

Hotelli on majesteettisen valtava ja mahtipontinen, mutta sen sisältä paljastui toinen totuus.

3 viikkoa kotiinpaluuseen – mitkä ovat fiilikset?

Kotiinpaluuseen on nyt 3 viikkoa. Olemme jutelleet mieheni kanssa useasti siitä, millaiset fiiliset on palata takaisin koti-Suomeen. Ja sen voin sanoa, että ne ovat aika sekavat.

Lähtö tulee olemaan kova paikka, sillä tiedämme nyt käytännössä, millaiseen tilanteeseen venezuelainen perhe täällä jää. Mietimme usein, että millaista arki on täällä vaikka kolmen kuukauden kuluttua, koska joka päivä huomaa, että pula ruoasta on entistä huutavampi. Toukokuun lopulla, kun tulimme Venezuelaan, ruokaa oli vielä jonkun verran supermarketeissa. Nyt tilanne on jo paljon kriittisempi. Sen lisäksi hinnat ovat pompsahtaneet moninkertaisiksi näinkin lyhyessä ajassa.

Miten suureksi kriisi kasvaa, kunnes tapahtuu joku muutos parempaan? Mikään ei ole varmaa, ja tilanne ailahtelee suuntaan jos toiseen. Se aiheuttaa paljon huolta – olimme sitten Suomessa tai täällä. Ja milloin tulee vastaan se piste, että on paras lähteä ulkomaille etsimään rauhallisempaa elinpaikkaa, jossa ei tarvitse huolehtia päivittäin ruoasta tai lääkkeistä? Monet perheestämme (ja myös lukuisat muut venezuelalaiset) suunnittelevat parhaillaan muuttoa toisiin Latinalaisen Amerikan maihin.

Olemme rakastuneet Isla Margaritaan täysin, ja jos maan tilanne olisi toinen, tämä olisi paratiisimainen paikka asua tai tulla vierailulle kerran pari vuodessa. Toisinaan mietin, milloin palaamme tänne seuraavan kerran. Vai tuleeko sitä, jos perhe muuttaa pois Venezuelasta? Mihin sukulaismatkamme suuntautuvat tulevaisuudessa? 

Välillä puolestaan haaveilee siitä, että voi Suomessa mennä kauppaan ja ostaa, mitä tekee mieli. Leipoa pataleipää tai vaikka omenapiirakan. Valmistaa raikkaan salaatin, tehdä linssikastiketta. Täällä aineksia näihin asioihin ei vain ole, sillä raaka-aineet  puuttuvat täysin kauppojen hyllyistä. En olisi ikinä uskonut, että voisin ikävöidä lähi-Alepaa näin paljon.

Elämä Suomessa on niin huoletonta, eikä arjessa tarvitse käyttää paljoa aikaa ruoan etsimiseen. Kaupassa voi käydä nopeasti ja sieltä saa sen, minkä tarvitsee. Helposti ja lähes aina jonottamatta. Aikaa jää enemmän muihin asioihin – opiskeluun, työntekoon, vapaa-aikaan ja itsensä kehittämiseen, jotka muodostavat merkittävän osan hyvinvoinnistamme.

Olen kiitollinen, että olen saanut mahdollisuuden asua täällä ja tutustua sukulaisiin. Jokainen, joka on asunut puolisonsa tai vieraan perheen luona maailmalla, tietää, miten antoisa kokemus se on. Perheen luona asuminen kiinnittää täysillä paikalliseen arkeen ja kulttuuriin. Nyt voin sanoa, että tämä on toinen kotimaani. Venezuela tuntuu kodilta kaikista ongelmista huolimatta. Tämän kokemuksen jälkeen pienet asiat eivät kyllä saa mieltä maahan, ja on sitä opittu myös nauramaan tälle kaikelle.

Tunnelmat täällä vaihtelevat siis laidasta laitaan, mutta varmaa on, että lähdön paikka ei tule olemaan helppo kenellekään meistä.

Postauksen kuvat on otettu Playa El Agua -nimisellä rannalla, joka on yksi omista suosikeistani.

Ruokakassi: mulle, sulle, mulle...

Kerroin aiemmin ruokakassista, jonka sisältö ei ollut kovin kummoinen. Sittemmin olemme saaneet vain yhden ruokakassin, vaikka sen piti tulla 15. päivän välein. Ruokakassien jako ei ole mennyt ihan niin kuin oli suunniteltu.

Vastuu ruokakassien jaosta on siirretty paikallisille ruokakomiteoille (Comités Locales de Abastecimiento y Producción, CLAP). Tavoitteena on ollut, että ruokakassit saavuttaisivat kaikki venezuelalaiset. Ne eivät kuitenkaan tule tasaisesti kaikille, vaan sen saantiin voi vaikuttaa oma poliittinen näkökanta, sukulais- tai ystävyyssuhde oikeiden ihmisten kanssa. Jotkut ovat saaneet ruokakassin suht säännöllisesti, osa taas vain silloin tällöin. Joidenkin ruokakassista on kadonnut erinäisiä elintarvikkeita, ja niin edelleen.

Päivälehdessä oli yleisönosastokirjoitus, jossa kerrottiin kylässä asuvasta miehestä, jonka talo oli vallattu, eikä hän ollut saanut viranomaisilta apua valtaajien häätämiseen. Hän oli jäänyt asumaan ystävien nurkkiin. Hänellä oli pieni eläke, ja kun hän kuuli, että ruokakasseja on myynnissä, hän meni hakemaan omaansa. Vastaus oli kuitenkin tyly. Hänellä ei ole oikeutta kassiin, koska hän ei asu alueella. Häntä ja osaa naapureista ei löytynyt ruokakomitean listoista, joten he jäivät ilman ruokaa.

Meille toinen ruokakassi tuli kaksi viikkoa sitten. Tällä kertaa hieman täydempänä kuin aiemmalla kerralla, sillä mukana tuli myös mm. maitojauhetta ja kanaa. Nähtäväksi jää, milloin seuraava ruokakassi tulee ja mikä sen sisältö onkaan.

Suppailua Karibialla

Keinahteleva SUP-lauta jalkojen alla, edessä Karibianmeri ja hiljalleen laskeva aurinko: siisteintä, mitä olen vähään aikaan tehnyt.

Olen päässyt täällä Venezuelassa kokeilemaan ensi kertaa SUPia eli Stand Up Paddle:a. Olin nähnyt suppailijoita Helsingissä, mutten ollut koskaan itse testannut lajia. Kun näin Zaragozan rannalla tytön, joka vuokrasi SUP-lautaansa, pitihän tätä lajia päästä testaamaan.

Tämä SUP-lauta oli improvisoitu poistamalla purjelaudasta purje, joten se ei ihan täysin vastaa sup-lautaa. Se on hieman kapeampi kuin sup-lauta, mikä tekee siitä hieman epävakaamman. Mela on myös vähän liian lyhyt, joten ergonomia ei ole ihan täydesti hallussa. Lisäjännitystä kaatumiseen loi se, että mela uppoaa, jos siitä päästää kaatuessaan vahingossa irti.

Alun jännityksen jälkeen uskaltauduin nousta polviasennosta seisomaan. Zaragozan ranta on kuin uima-allas ja siellä on vain pienen pieniä aaltoja, mutta aloittelijalle nekin olivat kohtalokkaita ja saivat reidet tärisemään entisestään. Monta pulahdusta ja uudelleen laudalle nousua myöhemmin suppailu sujuu jo paremmin. Tässä lajissa saa kaatua! Ja onhan Karibian vesiin on kivempi molskahtaa kuin Töölönlahteen.

Täytyy nyt nauttia Zaragozan rannasta ja suppailusta niin paljon kuin vaan ehtii. Ja toivoa, että elokuun lopulla Suomessa olisi hyvät suppauskelit. Suosittelen teitäkin testaamaan, jos ette ole vielä sitä tehneet!

(Vinkkinä Venezuelaan matkustaville: Zaragozan rannalta SUP-lautaa voi vuokrata Virginia -nimiseltä tytöltä. Kaikki kylässä tuntevat hänet, joten rohkeasti vain kysymään. Hintaa suppaustunnilla on 1500 bolivaria, joka on noin 1,50 €.)

Aamun ääniä

Lempihetkeni on täällä aamunkoitteessa. Silloin ilmassa käy kevyt tuulenvire. Se tuntuu ihanalle iholla. Ilma on yön jäljiltä vielä raikas. Pikkuhiljaa aurinko kiipeää yhä korkeammalle ja muuttaa ympäristön värejä kovemmiksi. Seitsemän aikaan aurinko jo lämmittää nostattaen hien pinnalle.

Naapurin kukko kiekuu, linnut visertävät, muutama koira haukahtelee jossakin kauempana. Hiljalleen ihmiset heräävät uuteen päivään. Muutama naapuri on jo kantanut tuolinsa kadulle puun katveeseen. Joku kävelee kadulla, lapsen itkua kuuluu naapurista. Ilmassa leijailee arepa-maissileipäsien tuoksu, joku valmistaa aamupalaa.

Jokaisella meistä on omat aamurituaalinsa. Joku juo kupin kahvia, toinen harjaa hampaat ja lukee päivän lehden. Joskus jopa tuntuu, ettei päivä käynnisty ilman aamurituaaleja. Pidän siitä, että joogasta on tullut minulle sellainen rituaali. Sen aikana herättelen kehoani ja mieltäni uuteen päivään sekä nautin aamun äänistä ja tuoksuista.

(Olimme tällä viikolla reissussa, jonka mieheni oli järjestänyt minulle synttäriyllätyksenä, siksi blogin puolella on ollut hiljaisempaa. Kirjoitan reissustamme täällä blogin puolella lähipäivinä. Tämän jutun olin kirjoittanut jo valmiiksi, mutten ehtinyt julkaista sitä ennen matkaa, koska lähtö tuli täytenä yllätyksenä minulle).

Otitko omat lääkkeet mukaan?

Nyt on tullut tutustuttua myös terveysasemaan Venezuelassa. Tosin potilaana. Tämä taitaa olla ainut maa maailmassa, jossa terveysasemalle mentäessä kannattaa ottaa omat lääkearsenaalit mukaan.

Oireina oli kouristuksenomaista mahakipua, jatkuva ripuli, oksentelua. Perhe piti minusta hyvää huolta, minulle tuotiin niin kanakeiton lientä kuin nesteytysjuomaa. Olo kuitenkaan ei ottanut kohentuakseen ja vointi alkoi heikentyä, joten suuntasimme yksityiselle terveysasemalle.

Minua pelotti, sillä tiedämme, mikä on Venezuelan tilanne terveysasioissa – lääkkeistä ja välineistä on huutava pula. Mitä, jos tähän ei ole lääkkeitä saatavilla? Mitä sitten teemme? Terveysasema oli kuitenkin siistimpi ja modernimpi kuin osasin odottaa. Mutta myös siellä, yksityisellä klinikalla, lääkepula on merkittävä. Sairaalasängyltä käsin kuulimme sairaanhoitajien keskustelevan, että lääkkeitä on jäljellä enää vähän, hyllyssä oli vain kaksi lihasrelaksanttia. Ja täällä potilaat maksavat itse jokaisesta lääkkeestä.

Diagnoosina oli akuutti suolitulehdus. Minulle laitettiin tippa käteen melkein heti, joka kohensi oloa melkein välittömästi. Voitte kuvitella, miltä tuntui, kun olin kuullut muutamia päiviä aikaisemmin naapurin lähes 2-vuotiaasta tytöstä, joka oli ripuloinut, aliravittu ja huonokuntoinen, eikä hänelle ollut laitettu edes tippaa julkisessa terveyskeskuksessa säästösyistä. Siellä tipat on säästetty vain kaikista heikoimmassa kunnossa oleville, koska tippoja ei yksinkertaisesti ole. Aivan kauheaa.

Olimme tuoneet Suomesta lääkkeitä varmuuden vuoksi, koska tiesimme, että Venezuelassa on pulaa lääkkeistä. Olisitte muuten nähneet lääkärin reaktion, kun näytimme lääkearsenaalimme. Niistä muutama olikin reseptissä. Lääkärin kasvoilta näki pettymyksen, että Venezuela on tällaisessa tilassa, että lääkäritkään eivät pysty tekemään työtänsä, koska potilaat eivät löydä oikeita lääkkeitä parantuakseen ja joutuvat palaamaan uudelleen ja uudelleen lääkärin luokse. Nykyään lääkärit joutuvat ensiksi kysymään potilaalta, onko hänellä mitään lääkkeitä kotona, sillä kaikkia lääkkeitä ei apteekeista tällä hetkellä löydä. Ja usein lääkärin on määrättävä monta eri lääkevaihtoehtoa, jotta potilas saisi edes jonkun.

Loput lääkkeistä löysimme onneksemme apteekeista. Tänne oli juuri samaisena päivänä tullut lääkelähetys, joten apteekeissa oli jälleen jotain, mitä myydä. Aiemmin hyllyt ammottivat tyhjyyttään, ja muistikuva siitä kauhistutti jo etukäteen, mutta onneksi hyllyt olivat nyt täydemmät. Minulle määrätyt lääkkeet olivat myös melko yleisiä, joten niitä sattui kaikkia olemaan nyt valikoimassa.

Kaikki siis hyvin loppujen lopuksi, ja olo on jo paljon parempi, vaikka viime päivät ovat menneet lepäillessä. Olo tuntuu täällä niin etuoikeutetulta, että pääsee lääkäriin, saa tarvitsemansa hoidon ja vielä lääkkeetkin. Kirpaiseekin edes ajatella, että tätä kohtelua eivät läheskään kaikki saa.

Ja vielä suuri kiitos Suomeen niille ystäville, jotka antoivat meille ylimääräisiä lääkkeitään. En voi olla enempää kiitollinen teille <3

Paluu joogamatolle

Palasin kolme viikkoa sitten takaisin joogamatolle. Viimeksi olin joogannut Suomessa toukokuun alkupuolella. Välillä on vain aikoja, ettei tunnu vain saavan aikaiseksi aloittaa, etenkin täällä, kun on ollut paljon muutakin tekemistä. Mutta kun kerran joogan aloittaa, huomaa heti, että se ehdottomasti kannatti. Olo on meinaan keveä, keho vetreä ja mieli tavallista tyynempi. Minulle jooga tarjoaa hetken pysähtyä ja löytää uudelleen tasapaino kehon ja sielun välillä. Se on auttanut päästämään irti menneistä ja keskittymään tähän hetkeen, nauttimaan elämästä hyvinä ja huonoina hetkinä.

Ensimmäiselle joogatunnille osallistuin lähes 10 vuotta sitten silloisen kämppikseni innoittamana. Lajina oli astangajooga. Pidin harjoituksista, mutta silti se ei vienyt minua mukanaan. En löytänyt tarpeeksi innostusta jatkaa harjoittelua. Astanga keskittyi minusta liian paljon fyysiseen suoritukseen, ja jäin kaipaamaan jotain muuta. Jatkoin satunnaisesti eri joogalajien kokeilemista. Etsin sitä minulle sopivinta joogamuotoa. Kävin mm. hatha-, vinyasa- ja hotjoogassa. Kaikista tuli hyvä olo, mutta ne eivät silti tuntuneet täysin omilta, eivätkä ne temmanneet mukaansa. Kunnes löysin kundaliinijoogan vuonna 2012.

Kundaliinijooga yhdisti sulavasti fyysisen ja henkisen harjoituksen. Jokaiseen harjoituskertaan sisältyy alkulämmittelyt, harjoitussarja eli kriya sekä meditaatio. Kunkin harjoituksen jälkeen keho tuntuu vetreältä, mieli levolliselta. Tuntui, että olin löytänyt keinon rauhoittua, harjoituksen josta tuli hyvä olo.

Viime vuoden loppupuolella aloitin ensimmäisen kerran säännölliset kundaliinijoogaharjoitukset kotona, yleensä aamulla. Aluksi tuntui vaikealta herätä aikaisin ja aloittaa harjoituksen tekeminen kotona heti aamutuimaan, mutta muutamien viikkojen jälkeen heräsin jo itsestään ja innokkaana aloittamaan päivän tällä tavalla. Samaan aikaan kävin satunnaisesti joogasalilla saamassa ideoita ja oppimassa uusia harjoitussarjoja.

Olen nyt täälläkin ottanut tavaksi herätä aamuvarhaisella ja nousta kattoterassille joogamattoni kanssa. Rakastan sitä, kun lämmin tuulenvire tuntuu iholla, linnut laulavat, naapurin kukko kiekuu, vuohi määkii jossain kauempana. Muuten on vielä hiljaista, ympäristö herää hiljalleen uuteen päivään. Tuntuu hyvältä olla jälleen joogamatolla ja näissä maisemissa.

#IGTT: 5 suosikkipaikkaa roadtripiltä

Bongasin Muru Moun –matkablogista Instagram Travel Thursdayn, jonka heinäkuisena teemana on kotimaan matkailu. Mieleeni pulpahti heti monta vierailun arvoista paikkaa parin vuoden takaiselta Suomi-roadtripiltä, jotka haluan nyt jakaa teidän kanssa. Ehkä joku teistä innostuu vaikka käymään jossakin näistä paikoista?

Kaksi vuotta sitten muutimme mieheni kanssa Panamasta Suomeen. Olimme molemmat tehneet pitkiä työpäiviä Panamassa, joten päätimme ottaa aikaa itsellemme ja toisillemme ja lähteä Suomi-roadtripille, joka venyi 5 viikkoiseksi. Roadtrip ilman sen suurempia suunnitelmia, muutama idea paikoista joissa vierailla, ideana mennä oman mielen mukaan - ja reissusta tuli ikimuistoinen. Miehelleni kaikki oli uutta ja ihanaa, ja tämä matka muistuu mieleen usein, kun pohdimme sitä, miltä hänestä silloin tuntui muuttaa Suomeen. Suomi hurmasi niin hänet kuin minutkin.

Tässä viisi suosikkipaikkaamme itärajan tuntumasta:

1. Karhunkierros
Syystä Karhunkierros on Suomen suosituin vaellusreitti. 80 kilometrin vaellus vie halki Oulangan kansallispuiston. Matkalle mahtuu niin tiheitä metsiä, soita, vuolas Oulankajoki, kuohuvia könkäitä kuin upeita vaaroja ja tuntureitakin. Seikkailunhaluisina päätimme meloa osan reitistä (Kiutaköngäs-Jäkälämutka) ja suunnistaa sieltä takaisin reitille.

2. Hossa
Suomussalmella sijaitseva Hossan retkeilyalue sattui hyvin matkamme varrelle, ja päätimme tehdä siellä melontavaelluksen. Vuokrasimme kanootin, ja meloimme jokea ja järvenselkää pitkin yöpymispaikalle. Aivan ihana, rauhallinen paikka, poroja siellä täällä.

3. Paateri
Reissun ehkä yllättävin paikka oli kuvanveistäjä Eva Ryynäsen taitelijakoti Paateri, joka sijaitsee noin 30 km päässä Lieksasta. Taitelijan veistämä kirkko, kotitalo, ateljee ja kahvila muodostavat omalaatuisen ja vaikuttavan kokonaisuuden. Tämä on aivan mieletön paikka, jonne kannattaa ehdottomasti mennä, jos vain liikkuu Lieksan lähistöllä.

4. Valamo
Olin kuullut Valamosta, ortodoksidesta munkkiluostarista, mutta en ollut käynyt siellä koskaan. Sisäänpääsymaksuun kuului opastettu luostarikierros, joka oli todella kattava. Opas oli asiantunteva ja kertoi kiinnostavia tarinoita. Vierailun päätteeksi voi luostarin myymälästä ostaa mm. munkkien valmistamaa viiniä.

(Yrittäessäni käydä tarkistamassa Valamon sivuilta, kuuluuko opastettu kierros edelleen sisäänpääsymaksuun, minulle selvisi, että Venezuela onkin luostarin mustalla listalla. Tämä teksti lävähti nettiselaimeen ”403: Access Forbidden. Your location (VE) has been blacklisted.” Aika friikkiä.)

5. Ruunaan kosket
Välillä kaipaa vauhtia ja jännitystä, joten siihen keksimme mennä laskemaan koskia puuveneellä. 30 km matka taittui Lieksanjokea pitkin perinteisellä puuveneellä. Tunne laskun jälkeen on yhtä aikaa riemua ja kunnioitusta villin luonnon voimia kohtaan.

***
Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA -matkablogi, Travellover ja Muru Mou -matkablogi. Katso lisätietoja ja osallistumisohjeet täältä.

Astetta henkilökohtaisempaa

Facebookissa kiersi jokin aika sitten ketju, jossa ihmiset kirjoittivat pieniä nippelitietoja itsestään. Niitä on ollut hauska lukea, sillä joka kerralla oppii jotain uutta ystävistään, ja olen bongannut jo muutaman uuden idean tulevista matkakohteista. Tässä random-asioita minusta. Haastan myös muut blogiani seuraavat bloggaajat tekemään samoin.

Neljä paikkaa, joissa olen asunut:

1. Quito, Ecuador

2. Panama City, Panama

3. Mexico City, Meksiko

4. Isla Margarita, Venezuela (juuri nyt)

Neljä paikkaa, joissa olen työskennellyt:

1. Quitolaisessa koulussa apulaisopettajana

2. Kaupungin puutarhatyöntekijänä

3. Korkeasaaren eläintarhassa tarjoilijana ja jäätelömyyjänä

4. Prisman kassalla

Neljä ohjelmaa, joita seuraan tv:stä (netistä):

1. Hakekaa kätilö! (historiallinen sarja kätilön elämästä 50-luvun Lontoossa)

2. Syke (osa lukijoista tietääkin, että opiskelen terveydenhoitajaksi - ja että oon hulluna sairaalasarjoihin)

3. Under the Dome

4. True Detective

Neljä unohtumatonta paikkaa, joissa olen vieraillut:

1. Kuna Yala eli San Blas, Panama (palmut, hiekkaranta, snorklaus, kalaruoat)

2. Isla Margarita, Venezuela (kannattaa lukea postaukseni 9 syytä rakastuaIsla Margaritaan)

3. San Cristóbal, Meksiko (alkuperäiskansojen käsitöitä, raikas ilmasto, ratsastusretket)

4. Gdansk, Puola (kaunis vanhakaupunki, hyvää ja edullista ruokaa)

Neljä paikkaa, jossa haluaisin käydä:

1. Joku Karibian saarivaltio

2. Vietnam

3. Japani

4. Argentiina

Neljä ruokaa, joista pidän:

1. Pescado al ajillo (valkosipulinen paistettu kala)

2. Katkaravut ja hummeri (taisitte jo arvata, että tykkään erityisesti valkosipulista)

3. Uudet perunat tillin kanssa

4. Arepa -maissileivät (resepti blogissa pian!)

Neljä juomaa, joista pidän:

1. Tuoreista hedelmistä tehdyt mehut, esim. papaija, vesimeloni, ananas, mango…

2. Smoothiet

3. Papelón con limón (venezuelalainen lime-sokeriruokomehu)

4. Piña colada

Ihanaa heinäkuista viikkoa kaikille!

Meidän koti Karibialla

Venezuela ei kuulu monenkaan Etelä-Amerikan reissaajan listalle. Itse olen päässyt tutustumaan tähän hienoon maahan, koska mieheni on täältä kotoisin. Muuten en välttämättä olisi valinnut Venezuelaa matkakohteekseni, etenkään näinä aikoina. Ensimmäiseen kuukauteen on mahtunut paljon uusiin sukulaisiin tutustumista, sillä tämä on ensimmäinen kertani Venezuelassa.

Olemme olleet täällä nyt reilun kuukauden. Tuntuu, että nyt on päässyt lomafiilikseen, olo on rentoutunut - niin kuin Karibialla pitääkin. Kolme kuukautta tuntuu ajalta, jossa ehtii nauttimaan arjesta ilman paikasta toiseen juoksemista. Jos siltä tuntuu, voi hyvin vaikka viettää muutaman päivän vain lueskellen kirjaa riippumatossa terassilla.

Matkamme päätavoitteena on tavata sukulaisia ja viettää aikaa heidän kanssaan. Meillä on täällä käynyt vieraita Caracasista: isä, tätejä ja setiä, serkkuja ja heidän lapsiaan. Talossa on ollut vilinää, eikä täällä ole ollut montaakaan hiljaista hetkeä. Mieheni äiti muutti Isla Margaritalle vuodenvaihteessa. Ennen he asuivat Caracasin lähellä, jossa myös mieheni on kasvanut. Muutto tänne on tehnyt hyvää. Täällä on rauhallisempaa ja turvallisempaa kuin mantereella, vaikka toki varuillaan pitää olla niin kuin kaikkialla Venezuelassa.

Tuntuu, että maan vaikeasta tilanteesta huolimatta olemme onnistuneet nauttimaan ajastamme täällä. Blogissa olen kirjoittanut kaikenlaisista ongelmista ja haasteista, joita olen täällä nähnyt, ja toivon, ettei se ole jäänyt päällimmäiseksi fiilikseksi teille lukijoille. Olen yrittänyt kirjoittaa myös muista positiivisemmista teemoista, mutta huomaamattani alan kirjoittamaan asioista, jotka ovat jääneet mietityttämään. Jotenkin tuntuu, että on tarve jakaa tietoa teille siitä, mitä täällä tapahtuu ja samalla myös itse käsitellä asioita mielessään.

Olen kiitollinen mahdollisuudesta viettää aikaa sukulaisten kanssa ja tutustua heihin kunnolla. Jos olisimme tulleet tänne vain pariksi viikoksi, en olisi päässyt tutustumaan näin hyvin. On myös aivan eri asia tutustua Venezuelaan, kun on iso joukko paikallisoppaita ympärillä vastailemassa kaikkiin kysymyksiini.

Tänne tullessa meillä oli suunnitelmissa tutustua muutamiin paikkoihin mantereella, mutta toistaiseksi emme ole vielä poistuneet Isla Margaritalta. Mantereen puolella asuvien sukulaisten mukaan tilanne siellä on hieman arvaamattomampi, joten emme ole vielä varmoja, lähdemmekö sinne ollenkaan. Uskon, että kaikella on aikansa. Jos emme pääse nyt mantereelle, pääsemme sinne sitten toisella matkalla. Nyt tai sitten jonain päivänä, kun oikea aika koittaa.

Otan mieluusti vastaan ideoita tulevien postausten suhteen. Mikä teitä kiinnostaisi? Mitä haluaisitte tietää? Jätä rohkeasti toiveesi alle kommenttikenttään.