maanantai 15. elokuuta 2016

Huomioita Suomesta


Viimeinen viikko Venezuelassa meni niin vauhdilla, etten ehtinyt kirjoitella blogiin mitään. Perhettä ja mieheni ystävä olivat meillä kylässä, ja ajelimme saaren ympäri ja hengailimme rannalla joka päivä. Nyt on rantakiintiö hetkeksi täynnä. Ikävä Karibianmerelle on kuitenkin kova, vaikka olemme ehtineet olla Suomessa vasta reilun päivän.

Lähtö Venezuelasta oli tunteita herättävä, eikä kyyneleiltä vältytty. Mikään lähtö ei ole tuntunut näin ikävälle. Etenkin se tuntuu pahalta, kun tiedämme, mihin tilanteeseen venezuelalainen perhe jää. Juttuja Venezuelasta riittää blogiin vielä pitkäksi aikaa.

Tässä muutamia ensihuomioita Suomesta.

  • Helsinki-Vantaan lentokentällä on hiiren hiljaista. Kotiinkaan ei kantaudu ääniä (saati vuohen määkinää tai kukonlaulua).
  • Kaupoissa on tarjolla KAIKKEA! On mistä valita: montaa laatua jogurttia, leipää, vihanneksia, oliiviöljyjä. Mielettömästi eri vaihtoehtoja.
  • Netti (meillä on hitain versio) on käsittämättömän nopea. Sivut latautuvat silmän räpäyksesssä.
  • Julkisissa paikoissa on vessapaperia, ja se on super kestävää ja pehmeää, eikä hajoa käsiin. Sekä myös käsisaippuaa!
  • Monet naapurit vastaavat tervehdykseen nyökkäämällä, harvat sanovat "hei":tä. Kai siihen taas tottuu hiljalleen, ettei kaikkien kanssa vaihdeta kuulumisia.
  • Ilma on viileä ja kuiva, ja pyykit kuivuvat hetkessä ulkona. Iho ei tule kosteaksi heti suihkusta pois päästyä.
  • Kaikkialla tuntuu olevan niin rauhallista, eikä koko ajan tarvitse olla silmä tarkkana.
Nyt ryhdymme purkamaan matkalaukkuja, pesemään pyykkiä ja purkamaan tavaralaatikkoja. Kaunista elokuista maanantaita kaikille!

torstai 4. elokuuta 2016

Käytännön vinkkejä: Angel Falls, Venezuela

Angelin putoukset ovat ehdottomasti yksi must-see -paikoista. Maisemat ovat kuin menneestä maailmasta. Putoukset ovat kerrassaan henkeäsalpaavat, ja sieltä palaa takaisin toisena ihmisenä. Venezuela ei komeile matkailijoiden suosikkikohdelistalla, vaikka täältä löytyy vaikka mitä luontokohteita. Listasin tähän muutamia käytännön vinkkejä Angelin putouksille aikoville.

Varaa opastettu retki
Angelin putouksille pääsee vain järjestettyjen retkien kautta, sillä sinne ei mene autotietä. Canaiman kylään pitää lentää pikkuruisella pienlentokoneella Ciudad Bolívarista. Canaimasta matka taittuu kuriara-puuveneellä ja patikoiden. Me varasimme retken Turi Express Dorado -nimisen matkatoimiston kautta, ja voin suositella heitä lämpimästi. Kaikki sujui hienosti, saimme hyvin etukäteen tietoa retkestä, opas oli asiantunteva (hän puhui hyvin myös englantia), aikataulut pelasivat, ja ruoka oli erinomaista. He voivat bookata puolestasi maan sisäiset lennot välille Caracas - Puerto Ordaz, josta he järjestävät kuljetuksen Ciudad Bolívariin, josta pienlentokone lähtee Canaimaan.
Pituus
Me teimme Canaimaan ja Angelin putouksille 3 päivän ja 2 yön retken, joka oli mielestäni hyvä pituus. Aiemmassa postauksessa kerroin, mitä näihin kolmeen päivään sisältyi. Angelin putouksille tehdään myös 2 päivän reissuja, jossa Canaimasta lähdetään aamuyöllä kohti Angelin putouksia ja Canaimaan palataan jo samana iltapäivänä, mutta silloin kokemus jää mielestäni hieman vajaaksi. Angelin putoukset ovat joskus pilvien peitossa, joten jos siellä ollaan  vain muutaman tunnin ajan, voi olla, ettei putouksia pääse näkemään koko mahtavuudessaan. Kolmen päivän retkellä putouksia voi ihailla koko iltapäivän sekä seuraavana aamuna.

Ajankohta
Paras ajankohta vierailla Angelin putouksilla on kesä-lokakuussa, jolloin putouksessa on eniten vettä. Nyt putouksessa oli niin paljon vettä, ettemme voineet laskeutua alas uimapaikalle, koska virtaukset olivat niin voimakkaita. Näkymä näköalapaikalta oli kuitenkin upeampi, kerrassaan henkeäsalpaava, koska vettä oli runsaasti. Kuivana kautena putous on huomattavasti pienempi, eikä talvikuukausina järjestetä lainkaan retkiä, koska veneet eivät pysty nousemaan vähävetistä jokea pitkin putouksille.

Angelin putoukset eivät ole turistirysän maineessa, varmasti Venezuelan tilanteesta ja paikan eristyneisyydestä johtuen. Turistimäärät näin sesonkiaikaan olivat pienet, ja retkellämme oli 4 ranskalaista ja 3 brittiä, ja matkalla näimme pari muuta turistiryhmää. Täällä näinkin ensimmäiset eurooppalaiset turistit Venezuelassa. Matkatoimistosta meille kerrottiin, että monet eurooppalaiset bookkavat Angelin putousten retken ja sen lisäksi retken esimerkiksi Orinocon deltalle, Gran Sabana-savannille tai Roraiman vaelluksen. Tämä lienee paras (ainut?) tapa vierailla Venezuelassa tällä hetkellä.
Turvallisuus
Canaiman kansallispuisto on Venezuelan turvallisimpia alueita. Canaiman kylään on tunnin matka pienlentokoneella, joten paikka on säilynyt eristyneenä ja siten turvallisena. Ennen tätä matkaa en osannut vielä sanoa, voisinko suositella Venezuelaan matkustamista tällä hetkellä, sillä maan tilanne on sen verran hauras. Mutta Angelin putoukset muuttivat mieleni. Tunnelma Canaimassa oli aivan kuin toisesta maailmasta, rauhallinen ja leppoisa.

Mitä mukaan?
Rinkka, shortsit ja t-paitoja, lämpimiä vaatteita Angelin putousten juurella vietettävää yötä varten (+kesämakuupussi, jos palelet helposti), hattu, lenkkarit, dry bag, otsalamppu, hattu, hyttysmyrkky ja aurinkorasva, jne.

Hinta
Maksoimme retkestä 360 euroa per henkilö. Hintaan sisältyy edestakaiset lennot Ciudad Bolívarista Canaimaan (kesto 1 h!), kolmen päivän opastettu retki, majoitus ensimmäisenä yönä hotellissa Canaimassa ja toisena yönä riippumatossa Angelin putousten juurella sekä kaikki ruoat. Nyt ajateltuna hinta on todella edullinen siihen nähden, mitä kaikkea siihen sisältyy ja mitä kaikkea pääsi kokemaan. (Venezuela on tunnettu nopeasta inflaatiostaan, joten retkien hinnatkin nousevat hiljalleen.)
Yhteenveto
Angelin putoukset ovat aivan mieletön paikka, jonka kuvailemiseen eivät mitkään sanat tai kuvat riitä. Siellä on oltava paikan päällä! Jos tulisin Venezuelaan turistina, vierailisin opastetulla retkellä Angelin putouksilla, sekä yhdistäisin sen toiseen retkeen paikallisen matkatoimiston kautta. Caracasin jättäisin väliin, ja lentäisin sieltä suoraan Puerto Ordaziin, josta monet retkistä lähtevät. Vastaan myös mielelläni kysymyksiin, joten laita minulle rohkeasti sähköpostia.

Ihastuimme täysin tähän osaan Venezuelasta, ja seuraavan Venezuelan matkan agendalle nousi tämän matkan innoittamana mm. Roraiman 6 päivän vaellus, jossa noustaan patikoiden Etelä-Amerikan korkeimmalle tepuy-pöytävuorelle!
***
Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA -matkablogiTravellover ja Muru Mou -matkablogi. Katso lisätietoja ja osallistumisohjeet täältä.

tiistai 2. elokuuta 2016

Venezuelan upein nähtävyys: Angelin putoukset

Tiedätte varmasti, että on kokemuksia, joita on mahdoton kuvailla sanoin tai kuvin. Koko fiilistä ei koskaan saa välitettyä muille sellaisena kuin se on. Tällainen kokemus oli vierailla maailman korkeimmilla vesiputouksilla, Angelin putouksilla. Se oli kuin matka menneeseen maailmaan.

Angelin putoukset ovat Venezuelan upeimpia nähtävyyksiä, ja ne sijaitsevat Canaiman kansallispuistossa. Angelin putousten nimi ei liity enkeleihin, vaan ne ensimmäisenä ulkopuolisena löytäneeseen yhdysvaltalaiseen lentäjään, joka bongasi putouksen lentomatkallaan. Paikalliset pemón-intiaanit kutsuivat niitä nimellä Kerepakupai Vená, joka tarkoittaa "syvimmän paikan putousta". Varasimme 3 päivän retken, johon kuului Angelin putoukset ja vierailu useilla vesiputouksilla Canaima-laguunilla.

Päivä 1
Matka alkoi Ciudad Bolívarista, jossa hyppäsimme pienlentokoneeseen (vain me kaksi ja lentäjä! Ja voin kertoa, että kyllä vähän hirvitti astua sisään siihen pikkukoneeseen). Matka suuntautui kohti Canaimaa, jonne pääsee vain lentokoneella, sillä autoteitä ei ole. Jo pelkkä lentomatka oli elämys: Richad istui apulentäjän paikalla ja minä heti lentäjän takana, vieressäni oli perunasäkki, kananmunia ja guayaba-hedelmiä, joiden makea tuoksu leijui ilmassa. Kun lähestyimme Canaimaa, edessä avautui sarja toinen toistaan upeampia vesiputouksia.
Lounaan jälkeen lähdimme retkelle Canaima-laguunille paikallisella kuriara-puuveneellä. Retki huipentui Salto El Sapo –vesiputoukselle (Sammakon vesiputous), jonka alitse kävelimme. Matkaa oli 100 metriä, ja putoavat vesimassat olivat hämmästyttäviä putouksen sisältä käsin katsottuna. Aivan mahtava kokemus!

Päivä 2
Lähdimme aamuvarhaisella kohti Angelin putouksia. Putouksille ei pääse autoteitse, vaan ensiksi on kuljettava puolisen tuntia autolla ja sitten kuriara-veneellä, puolisen tuntia patikoiden ja taas kolme tuntia veneellä. Maisemat olivat henkeäsalpaavan hienoja. Ne olivat kuin näkymiä menneeseen maailmaan. Lukuisia tasalakisia tepuy-pöytävuoria nousee viileävetisten jokien keskellä. Maisemia katsellessa alkoi odottaa dinosauruksia syöksyväksi jostain kivenlohkareiden takaa. Ei ole ihme, että nämä maisemat ovat innoittaneet monia miettimään, miltä maailma näytti ennen ihmistä.

Pitkän matkan jälkeen yhtäkkiä joen mutkan takaa avautui näkymä Angelin putouksille. Suu vain loksahti auki, ja onnen kyyneleet nousivat silmiin. Vesimassat syöksyvät Auyantepuy-pöytävuorelta lähes kilometrin matkan alas viidakkoon. En muista nähneeni mitään näin vaikuttavaa pitkään aikaan.


Jätimme tavaramme leiripaikkaan Angelin putousten alle, nukkuisimme siellä yön riippumatoissa. Pienen päivälevon jälkeen lähdimme patikoimaan ylöspäin näköalapaikalle. Matkaa oli noin tunnin verran, ja reitti kulki tiheän pilvimetsän halki. Putouksen vesihöyry tuntui iholla jo ennen näköalapaikalle saapumista. Sieltä avautuvat näkymät olivat uskomattomat, eikä niitä saa vangittua kuviin tai videoihin. Siellä on oltava itse.

Yö riippumatossa metsän keskellä, Salto Angelin alapuolella, oli myös elämys. Viileät ilmamassat laskeutuivat alas joelle, ja yö oli yllättävän kylmä, vaikka päällä oli viltin lisäksi fleece ja verkkarit. Veden pauhu ja metsän äänet tuntuivat rauhoittavilta.




Päivä 3
Aamulla Angelin putoukset olivat sumun ja pilvien peitossa, ja hetkittäin ne väistyivät hieman. Näkymä oli mystinen, ja pöytävuori näytti hetkittäin ilmassa leijuvalta saarelta, joksi paikalliset alkuperäiskansat pöytävuoria kutsuvatkin.

Palasimme Canaimaan samaa reittiä vaikuttuneina luonnon ihmeellisyydestä, täynnä uutta puhdasta energiaa. Painoin kuvan Angelin putouksista mieleeni niin syvään, että se tulee varmasti pysymään siellä ikuisesti. Samalla lupasin itselleni, että annan seuraavan ohjeen jokaiselle, joka rakastaa luontoelämyksiä. Jos sinulla on ikinä mahdollisuus vierailla Angelin putouksilla, tee se! Seuraavissa postauksissa annan lisää käytännön vinkkejä reissuun, ja saatte videon kautta tunnelmia reissusta.

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Puhutaan rahasta


Mitä valuuttaa maassa käytetään ja paljonko on sen arvo suhteessa euroon? Paljonko ruoka maksaa? Entä hotelliyö? Nämä ovat reissaajalle peruskysymyksiä, jotka tulevat mieleen alettaessa suunnittelemaan matkaa. Venezuelassa vastaukset näihin kysymyksiin eivät kuitenkaan ole niin yksiselitteisiä kuin luulisi.

Venezuelan valuutta on bolívar. Maassa on tiukka valuuttakontrolli, joka on johtanut krooniseen pulaan ulkomaisesta valuutasta. Tämä koskee niin yrityksiä, jotka tarvitsevat dollareita tuodakseen tuotteita maahan, kuin yksityishenkilöitäkin lomamatkaa varten. Kysyntä ulkomaiselle valuutalle on siis kova. Meiltäkin on tultu useaan otteeseen kyselemään, josko haluaisimme vaihtaa bolívareita dollareihin (todellisuutta paljon heikkommalla kurssilla).

Bolívarien vaihtaminen muuksi valuutaksi on säädeltyä, ja valuutalle on eri kursseja. On virallinen kurssi, jonka mukaan yhdellä dollarilla saa noin 10 bolívaria - ja pimeiden markkinoiden kurssi, joka on yleisesti käytössä ja jolla dollarin hinta on tällä hetkellä reilussa 1000 bolívarissa. Perusmatikalla voi laskea, miten valtavan suuri ero näillä kursseilla on ja että kummalla kannattaa vaihtaa.

Sanotaan nyt vaikka, että vaihtaisin 100 dollaria (lähes 100 euroa) matkarahaksi. Virallisessa rahanvaihtopisteessä saisin sillä 1000 bolivaria, pimeillä markkinoilla 100.000. Tuhannella bolivarilla saa tällä hetkellä esimerkiksi 5 patonkia, puoli kiloa porkkanoita tai pienen karkkipussin. Maksaisitko sinä jostakin näistä tuotteista 100 euroa? Minä en ainakaan. Tällöin ainoaksi vaihtoehdoksi jää vaihtaa rahat pimeillä markkinoilla, vaikka ulkoministeriön sivuilla siitä varoitellaan.

Turistille, jolla ei ole paikallisia kontakteja, Venezuela ei ole helpoimmasta päästä juuri tämän raha-asian suhteen. Koko systeemi tuntuu täysin absurdilta. Omalla pankki- tai luottokortilla ei kannata maksaa missään, saatikka nostaa rahaa pankkiautomaatista, sillä silloin veloitetaan virallisen kurssin mukaan ja joudut maksamaan tähtitieteellisiä summia. Riski joutua huijatuksi pimeillä markkinoilla on merkittävä, mutta valuutanvaihtopisteissä menetät rahasi takuuvarmasti virallisen kurssin ollessa niin heikko.

Mukaan kannattaa ottaa siis paljon käteistä – ja mieluusti dollareita, jotka menevät helpommin kaupaksi kuin eurot. Jos tulisin Venezuelaan matkalle ilman paikallisia kontakteja, kysyisin esimerkiksi hotellin henkilökunnalta, onko heillä kontakteja, joiden kanssa voi vaihtaa valuuttaa ja selvittäisin, mikä on pimeiden markkinoiden sen päivän kurssi, jottei tulisi aivan huijatuksi. Maalaisjärkeä käyttämällä selviää yllättävän pitkälle.

Aiemmassa postauksessa puhuinkin hieman siitä, miten inflaatio on vaikuttanut talouteen ja miten rahan arvo on laskenut vauhdilla. Rahasummat bolívareissa ovat siis hyvin suuria, sillä suurin seteli on 100. Välillä kuulee huhuja, että kohta painatetaan 1000 tai 5000 bolivarin seteleitä. Hahmotan tätä asiaa teille porkkana-esimerkin kautta. Porkkanoiden kilohinta pyörii tällä hetkellä 2000 bolívarissa (pimeän kurssin mukaan 2 euroa, virallisen kurssin mukaan 200 euroa). Tarviset siis 20 kpl 100 bolívarin seteliä, jotta voit ostaa vaivaisen kilon porkkanoita. Hotelliyö edullisessa perushotellissa maksaa noin 15 000 bolívaria (15 euroa / 1500 euroa - siis kuka maksaisi hotelliyöstä 1500 euroa?!), jolloin satasen seteleitä tarvitsee jo 150 kpl.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että perusreissaajana pitäisi kantaa mukanaan dollareita, jotka pitäisi vaihtaa Venezuelaan saavuttua jossakin paikassa  isoksi tukoksi bolivareita. Hotellilla tapasimme kolumbialaisen, häämatkalla olevan pariskunnan, ja he olivat vaihtaneet rahat tutun tuttunsa kautta Caracasin lentoasemalla. He sanoivat, että seteleitä on niin paljon, että ihan hirvittää ja että ne vievät ison osan matkalaukusta, mutta minkäs teet. Vaihtoehtoja kun ei juuri ole, sillä omaa ulkomaista pankkikorttia ei kannata käyttää mihinkään.

Matkailijan näkökulmasta tämä koko rahahässäkkä on aivan absurdi. Ja rahanvaihdon hankaluus on varmasti yksi niistä syistä, miksi Venezuela kauniista luonnostaan ja upeista rannoistaan huolimatta ei ole (vieläkään) monenkaan Etelä-Amerikan reissaajan matkakohteena. Minulla on sinänsä helpot oltavat, koska olen paikallisten kanssa ja hoidimme rahanvaihdon tutun tuttujen kanssa kansainvälisinä pankkisiirtoina. Richardilla on käytössä paikallinen pankkikortti, jonka vuoksi meidän ei tarvitse kantaa valtavia summia käteisenä.

Toivottavasti en sekoittanut teidän päätä liikaa. Muistan, että aiemmin olin ihan sekaisin, kun mieheni yritti selittää minulle, miten bolívar ja sen eri kurssit toimivat. Pimeiden markkinoiden kurssit tuntuivat pelottavilta, mystisiltä ja sellaiselta, että niitä kannattaisi välttää. Onko moraalisesti oikein tukea tällaista systeemiä? Mutta nyt käytännössä asiat nähneenä en kyllä vaihtaisi rahaa missään muualla kuin pimeillä markkinoilla. Sillä kuka hullu maksaisi hotelliyöstä 1500 euroa 15 euron sijaan?

Postauksen kuvat on otettu La Restingan kansallispuistossa, jossa voi pääsee tutustumaan mangrovemetsiin ja laguuneihin.

En ole missään nähnyt niin valtavasti meritähtiä kuin täällä. Laguunin pohjassa oli myös meduusoita (kuvassa vasemmassa yläkulmassa).

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Haluatteko harrastaa teatteria?

Eräänä päivänä kävelimme Juan Griegon uuden, hienon kulttuurikeskuksen ohi. Se oli auki juuri silloin, joten päätimme pistäytyä sisällä kysymässä, mitä siellä on ohjelmassa. Siellä meitä odotti iso yllätys.

Lipunmyyntiluukulla oli kaksi virkailijaa. Kysyimme heiltä, mitä tarjontaa kulttuurikeskuksessa on. Virkailijoiden ilmeet olivat lähes hämmästyneitä, ja he alkoivat miettiä kuumeisesti vastausta. ”Hmm, Salsa Casinoa maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin”, hetken mietinnän jälkeen. Tieto oli tosin meille jo tuttu, sillä se oli liimattu julisteena kulttuurikeskuksen oveen.

”Entä mitä muuta?”, kysyimme. Seurasi hiljaisuus. ”Onko teatteriesityksiä?”, piti meidän tarkentaa kysymystä. ”Ai mitä? Teatteria, haluatteko siis harrastaa teatteria?”. Selvensimme, että haluaisimme tulla katsomaan teatteriesityksiä, kunnes virkailija hoksasi, että kulttuurikeskuksessa on tällä viikolla teatterifestivaali ja ilmaisia teatteriesityksiä to-la iltaisin.

”Onko kulttuurikeskuksella nettisivuja?”, sieltä ainakin voisi käydä tarkistamassa ohjelmiston, kun tieto kulttuurikeskuksen toiminnasta näyttää olevan aika heikonlaista. Ensimmäinen virkailija ei tiennyt ja kysyi siivoojalta, eikä hänkään osannut sanoa. Sama kysymys heitettiin kolmannelle työntekijälle, joka istui aulassa joutilaana. Vastauksena oli hartioiden kohautus. 

Lähdimme kulttuurikeskuksesta lähes kiehuen raivosta. Miten voi olla mahdollista, että on tehty näin upea kulttuurikeskus ja sen työntekijät eivät tiedä mitään sen tarjoamasta toiminnasta? Sittemmin meille selvisi, että keskuksessa on myös maalaustunteja, ja olemme käyneet maalaamassa kerran viikossa. Opettajamme on aivan huippu ihana.

Vieläkin minua ihmetyttää, miten kulttuurikeskuksen virkailijoita ei kiinnosta edes ottaa selvää, mistä keskuksessa on kyse. Ihmetyttää, miten joku voi tehdä töitä tällä tavalla – tietämättä mitään mistään. Eikö se hävetä, ettei osaa sanoa mitään? Eikö jo häpeän takia voisi edes opetella, mitä tarjontaa heillä on? Mielessä pyöri vaikka mitä kysymyksiä.

Olin tietoinen, että tämä on täällä valitettavan yleistä julkisissa viroissa. Hallituksen ylläpitämiin paikkoihin on valittu hallituksen kannattajia, sukulaisia ja ystäviä, jotka eivät useinkaan ole päteviä saati motivoituneita. Lehdistössä kirjoitetaan, kuinka opposition kannattajat tai presidentin kansanäänestystä toivoneet ovat saanet lähtöpasseja julkisista viroista.

Korruptio jyllää syvällä järjestelmässä, kun tällaiset kulttuurikeskuksen kaltaiset virkailijat saavat palkkaa työstänsä, jota eivät tee. Välillä on vain tällaisia päiviä, jolloin ihmetyttää ja raivostuttaa, miten asiat voivat olla tällä tolalla.

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Ota aikaa itsellesi


Kesä on usein sitä aikaa vuodesta, jolloin saa unohtaa hetkeksi arjen aikataulut ja velvollisuudet sekä keskittyä vain olemaan, ihmettelemään elämää. Sosiaalinen media pursuaa kesällä toinen toistaan herkullisempia mansikoita, jäätelötöttöröitä ja kesävarpaita. Suomen kesää tulee kieltämättä hetkittäin ikävä täälläkin. Ikävä sitä, että voi kävellä missä ja mihin aikaan vain. Leikatun nurmikon tuoksua. Sitä, että voi nauttia yöttömästä yöstä istuskellen ulkosalla.

Täällä pimeys laskeutuu seitsemän maissa, ja pimeän tullen on syytä olla jo kotosalla. Toki asioilla on aina monta puolta, ne hyvät ja huonet. Täällä aurinkoa piisaa niin paljon, että välillä toivoo sadepäiviä.

Täällä olen ottanut aikaa itselleni. Olen ihaillut monia auringonlaskuja rannalla, kiertänyt saarta ja nauttinut saaren leppoisesta karibialaisesta menosta. On ollut ihana joskus vain olla ilman paineita olla koko ajan menossa jonnekin. Tämän kolmen kuukauden loman aikana emme ole juurikaan suunnitelleet menoja etukäteen, vaan olemme toimineet spontaanisti päättäen lähes edellisenä iltana, mitä huomenna tehdään. Se on yllättävän vapauttavaa.

Joskus lomailu voi mennä paikasta toiseen juoksemiseksi, ja loman ollessa lähellä loppuaan huomaa, kuinka paljon sitä oikeastaan väsyttääkään. Silloin voi alkaa miettimään, että reissun olisi voinut tehdä vähän rennommallakin otteella. Meillä on ollut mukavasti aikaa olla täällä, eikä senkään vuoksi ole ollut kiirettä kiertää koko saarta viikossa tai parissa. Tällainen rento loma tuli kuin tilauksesta. Monet meistä tarvitsevat myös tällaista aikaa aikataulutetun arjen vastapainoksi.

Mikä on sinun tapasi ottaa aikaa itsellesi? Mikä tahansa tapasi ja paikkasi onkaan, muistathan ottaa hetki myös itselle - ja pysähtyä hetkeksi nauttimaan kesästä.


sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Aavemainen hotelliyö


Mieheni oli järjestänyt yllätysreissun syntymäpäivänäni. Aamulla sain pyynnön pakata laukkuni ja hypätä taksiin, joka odotti meitä ovella. Mieheni oli varannut meille all inclusive -hotelliyön Hesperia Isla Margaritalta, joka on (tai pikemminkin oli) yksi saaren hienoimmista hotelleista. Kaikki meni nappiin, kunnes huoneen ovi ei enää suostunut avautumaan.

Olimme juuri käyneet illallisella, ja maan tilanteen tuntien emme vaatineet suuria. Useat asiat ruokalistalta olivat päässeet loppumaan, mutta se ei meitä haitannut. Lähdimme kohti huonetta, mutta ovi ei suostunut avautumaan. Edes lukkomies ei saanut sitä peruskikoilla auki, ja lopulta se piti työntää sisään. Huoneen vaihto oli siis edessä, silloin oli klo 22.30.

Hotelli on valtavan suuri, hotellihuoneita on kaiken kaikkiaan lähes 400. Hotellissa oli meidän lisäksi 6 muuta asukasta. Hotellin käyttöaste on minimissä, mikä näkyi huoneiden siisteydessä. Hotelli lähes rapistuu silmissä, vaikka ulkopuolelta se näyttää majesteettiselta. Pitkät käytävät olivat aavemaisen tyhjiä, ja hotellihuoneiden kunnossapidossa on paljon petrattavaa.

Meidän huoneemme oli viimeisen päälle laitettu, mutta kun lähdimme etsimään toista huonetta valkeni meille karu totuus. Tarpeeksi siisti hotellihuone löytyi yhdeltä yöllä. Monet huoneista oli laitettu järjestelmään ”varattuina”, koska niitä ei oltu laitettu yöpymiskuntoon. Vapaina olevat huoneet eivät kuitenkaan vastanneet siisteystasoltaan minkään luokan standardeja. Torakoita, toimimattomia hanoja, oranssia tai jopa sinistä vettä hanasta, likaiset lakanat tai patjansuojus, pistävää homeen hajua. Lopulta löysimme huoneen, joka oli jotenkuten siisti ja jossa voisimme yömme viettää.

On hyvä sanoa, ettemme ole sellaisia ihmisiä, jotka valittavat kaikesta. Mutta jos maksamme jostakin, on sen silloin kuitenkin täytettävä tietyt kriteerit – etenkin kun kyseessä on viiden tähden hotelli. Maan tilanne ei selitä siivottomuutta ja piittaamattomuutta.

Aamulla teimme valituksen hotellille. Saimme lukuisia anteeksipyyntöjä ja pahoitteluja tilanteesta, ja meille tarjottiin hyvityksenä sviittiä 4 yöksi all inclusive -paketilla ja span rajoittamattomalla käyttöoikeudella, mutta emme ottaneet sitä vastaan (tämän paketin arvosta voitte päätellä, miten häpeissään he olivat). Vaihtoehtona he tarjosivat hotelliyötä ja spa-hoitoja toisessa ketjun hotellissa, Hesperia Edén Clubissa Playa El Agua -rannalla. Se olisi botique-tyyppinen hotelli, jossa kaiken pitäisi toimia kunnolla, sillä se oli ketjun paras hotelli. Suuntasimme siis sinne, ja siellä kokemus oli ehdottaman positiivinen. Kirjoitan siitä lisää myöhemmin. 

Jos huoneemme ovi ei olisi rikkoutunut, kokemus olisi voinut olla aivan toisenlainen kuin se lopulta oli. Nyt voi sanoa, että tämä syntymäpäiväreissu ei kyllä unohdu koskaan.


Näkymä piha-alueelle

Hotelli on majesteettisen valtava ja mahtipontinen, mutta sen sisältä paljastui toinen totuus.

perjantai 22. heinäkuuta 2016

3 viikkoa kotiinpaluuseen – mitkä ovat fiilikset?


Kotiinpaluuseen on nyt 3 viikkoa. Olemme jutelleet mieheni kanssa useasti siitä, millaiset fiiliset on palata takaisin koti-Suomeen. Ja sen voin sanoa, että ne ovat aika sekavat.

Lähtö tulee olemaan kova paikka, sillä tiedämme nyt käytännössä, millaiseen tilanteeseen venezuelainen perhe täällä jää. Mietimme usein, että millaista arki on täällä vaikka kolmen kuukauden kuluttua, koska joka päivä huomaa, että pula ruoasta on entistä huutavampi. Toukokuun lopulla, kun tulimme Venezuelaan, ruokaa oli vielä jonkun verran supermarketeissa. Nyt tilanne on jo paljon kriittisempi. Sen lisäksi hinnat ovat pompsahtaneet moninkertaisiksi näinkin lyhyessä ajassa.

Miten suureksi kriisi kasvaa, kunnes tapahtuu joku muutos parempaan? Mikään ei ole varmaa, ja tilanne ailahtelee suuntaan jos toiseen. Se aiheuttaa paljon huolta – olimme sitten Suomessa tai täällä. Ja milloin tulee vastaan se piste, että on paras lähteä ulkomaille etsimään rauhallisempaa elinpaikkaa, jossa ei tarvitse huolehtia päivittäin ruoasta tai lääkkeistä? Monet perheestämme (ja myös lukuisat muut venezuelalaiset) suunnittelevat parhaillaan muuttoa toisiin Latinalaisen Amerikan maihin.

Olemme rakastuneet Isla Margaritaan täysin, ja jos maan tilanne olisi toinen, tämä olisi paratiisimainen paikka asua tai tulla vierailulle kerran pari vuodessa. Toisinaan mietin, milloin palaamme tänne seuraavan kerran. Vai tuleeko sitä, jos perhe muuttaa pois Venezuelasta? Mihin sukulaismatkamme suuntautuvat tulevaisuudessa? 

Välillä puolestaan haaveilee siitä, että voi Suomessa mennä kauppaan ja ostaa, mitä tekee mieli. Leipoa pataleipää tai vaikka omenapiirakan. Valmistaa raikkaan salaatin, tehdä linssikastiketta. Täällä aineksia näihin asioihin ei vain ole, sillä raaka-aineet  puuttuvat täysin kauppojen hyllyistä. En olisi ikinä uskonut, että voisin ikävöidä lähi-Alepaa näin paljon.

Elämä Suomessa on niin huoletonta, eikä arjessa tarvitse käyttää paljoa aikaa ruoan etsimiseen. Kaupassa voi käydä nopeasti ja sieltä saa sen, minkä tarvitsee. Helposti ja lähes aina jonottamatta. Aikaa jää enemmän muihin asioihin – opiskeluun, työntekoon, vapaa-aikaan ja itsensä kehittämiseen, jotka muodostavat merkittävän osan hyvinvoinnistamme.

Olen kiitollinen, että olen saanut mahdollisuuden asua täällä ja tutustua sukulaisiin. Jokainen, joka on asunut puolisonsa tai vieraan perheen luona maailmalla, tietää, miten antoisa kokemus se on. Perheen luona asuminen kiinnittää täysillä paikalliseen arkeen ja kulttuuriin. Nyt voin sanoa, että tämä on toinen kotimaani. Venezuela tuntuu kodilta kaikista ongelmista huolimatta. Tämän kokemuksen jälkeen pienet asiat eivät kyllä saa mieltä maahan, ja on sitä opittu myös nauramaan tälle kaikelle.

Tunnelmat täällä vaihtelevat siis laidasta laitaan, mutta varmaa on, että lähdön paikka ei tule olemaan helppo kenellekään meistä.

Postauksen kuvat on otettu Playa El Agua -nimisellä rannalla, joka on yksi omista suosikeistani.

torstai 21. heinäkuuta 2016

Ruokakassi: mulle, sulle, mulle...

Kerroin aiemmin ruokakassista, jonka sisältö ei ollut kovin kummoinen. Sittemmin olemme saaneet vain yhden ruokakassin, vaikka sen piti tulla 15. päivän välein. Ruokakassien jako ei ole mennyt ihan niin kuin oli suunniteltu.

Vastuu ruokakassien jaosta on siirretty paikallisille ruokakomiteoille (Comités Locales de Abastecimiento y Producción, CLAP). Tavoitteena on ollut, että ruokakassit saavuttaisivat kaikki venezuelalaiset. Ne eivät kuitenkaan tule tasaisesti kaikille, vaan sen saantiin voi vaikuttaa oma poliittinen näkökanta, sukulais- tai ystävyyssuhde oikeiden ihmisten kanssa. Jotkut ovat saaneet ruokakassin suht säännöllisesti, osa taas vain silloin tällöin. Joidenkin ruokakassista on kadonnut erinäisiä elintarvikkeita, ja niin edelleen.

Päivälehdessä oli yleisönosastokirjoitus, jossa kerrottiin kylässä asuvasta miehestä, jonka talo oli vallattu, eikä hän ollut saanut viranomaisilta apua valtaajien häätämiseen. Hän oli jäänyt asumaan ystävien nurkkiin. Hänellä oli pieni eläke, ja kun hän kuuli, että ruokakasseja on myynnissä, hän meni hakemaan omaansa. Vastaus oli kuitenkin tyly. Hänellä ei ole oikeutta kassiin, koska hän ei asu alueella. Häntä ja osaa naapureista ei löytynyt ruokakomitean listoista, joten he jäivät ilman ruokaa.

Meille toinen ruokakassi tuli kaksi viikkoa sitten. Tällä kertaa hieman täydempänä kuin aiemmalla kerralla, sillä mukana tuli myös mm. maitojauhetta ja kanaa. Nähtäväksi jää, milloin seuraava ruokakassi tulee ja mikä sen sisältö onkaan.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Suppailua Karibialla

Keinahteleva SUP-lauta jalkojen alla, edessä Karibianmeri ja hiljalleen laskeva aurinko: siisteintä, mitä olen vähään aikaan tehnyt.

Olen päässyt täällä Venezuelassa kokeilemaan ensi kertaa SUPia eli Stand Up Paddle:a. Olin nähnyt suppailijoita Helsingissä, mutten ollut koskaan itse testannut lajia. Kun näin Zaragozan rannalla tytön, joka vuokrasi SUP-lautaansa, pitihän tätä lajia päästä testaamaan.

Tämä SUP-lauta oli improvisoitu poistamalla purjelaudasta purje, joten se ei ihan täysin vastaa sup-lautaa. Se on hieman kapeampi kuin sup-lauta, mikä tekee siitä hieman epävakaamman. Mela on myös vähän liian lyhyt, joten ergonomia ei ole ihan täydesti hallussa. Lisäjännitystä kaatumiseen loi se, että mela uppoaa, jos siitä päästää kaatuessaan vahingossa irti.

Alun jännityksen jälkeen uskaltauduin nousta polviasennosta seisomaan. Zaragozan ranta on kuin uima-allas ja siellä on vain pienen pieniä aaltoja, mutta aloittelijalle nekin olivat kohtalokkaita ja saivat reidet tärisemään entisestään. Monta pulahdusta ja uudelleen laudalle nousua myöhemmin suppailu sujuu jo paremmin. Tässä lajissa saa kaatua! Ja onhan Karibian vesiin on kivempi molskahtaa kuin Töölönlahteen.

Täytyy nyt nauttia Zaragozan rannasta ja suppailusta niin paljon kuin vaan ehtii. Ja toivoa, että elokuun lopulla Suomessa olisi hyvät suppauskelit. Suosittelen teitäkin testaamaan, jos ette ole vielä sitä tehneet!


(Vinkkinä Venezuelaan matkustaville: Zaragozan rannalta SUP-lautaa voi vuokrata Virginia -nimiseltä tytöltä. Kaikki kylässä tuntevat hänet, joten rohkeasti vain kysymään. Hintaa suppaustunnilla on 1500 bolivaria, joka on noin 1,50 €.)




lauantai 16. heinäkuuta 2016

Aamun ääniä

Lempihetkeni on täällä aamunkoitteessa. Silloin ilmassa käy kevyt tuulenvire. Se tuntuu ihanalle iholla. Ilma on yön jäljiltä vielä raikas. Pikkuhiljaa aurinko kiipeää yhä korkeammalle ja muuttaa ympäristön värejä kovemmiksi. Seitsemän aikaan aurinko jo lämmittää nostattaen hien pinnalle.

Naapurin kukko kiekuu, linnut visertävät, muutama koira haukahtelee jossakin kauempana. Hiljalleen ihmiset heräävät uuteen päivään. Muutama naapuri on jo kantanut tuolinsa kadulle puun katveeseen. Joku kävelee kadulla, lapsen itkua kuuluu naapurista. Ilmassa leijailee arepa-maissileipäsien tuoksu, joku valmistaa aamupalaa.

Jokaisella meistä on omat aamurituaalinsa. Joku juo kupin kahvia, toinen harjaa hampaat ja lukee päivän lehden. Joskus jopa tuntuu, ettei päivä käynnisty ilman aamurituaaleja. Pidän siitä, että joogasta on tullut minulle sellainen rituaali. Sen aikana herättelen kehoani ja mieltäni uuteen päivään sekä nautin aamun äänistä ja tuoksuista.

(Olimme tällä viikolla reissussa, jonka mieheni oli järjestänyt minulle synttäriyllätyksenä, siksi blogin puolella on ollut hiljaisempaa. Kirjoitan reissustamme täällä blogin puolella lähipäivinä. Tämän jutun olin kirjoittanut jo valmiiksi, mutten ehtinyt julkaista sitä ennen matkaa, koska lähtö tuli täytenä yllätyksenä minulle).

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Otitko omat lääkkeet mukaan?


Nyt on tullut tutustuttua myös terveysasemaan Venezuelassa. Tosin potilaana. Tämä taitaa olla ainut maa maailmassa, jossa terveysasemalle mentäessä kannattaa ottaa omat lääkearsenaalit mukaan.

Oireina oli kouristuksenomaista mahakipua, jatkuva ripuli, oksentelua. Perhe piti minusta hyvää huolta, minulle tuotiin niin kanakeiton lientä kuin nesteytysjuomaa. Olo kuitenkaan ei ottanut kohentuakseen ja vointi alkoi heikentyä, joten suuntasimme yksityiselle terveysasemalle.

Minua pelotti, sillä tiedämme, mikä on Venezuelan tilanne terveysasioissa – lääkkeistä ja välineistä on huutava pula. Mitä, jos tähän ei ole lääkkeitä saatavilla? Mitä sitten teemme? Terveysasema oli kuitenkin siistimpi ja modernimpi kuin osasin odottaa. Mutta myös siellä, yksityisellä klinikalla, lääkepula on merkittävä. Sairaalasängyltä käsin kuulimme sairaanhoitajien keskustelevan, että lääkkeitä on jäljellä enää vähän, hyllyssä oli vain kaksi lihasrelaksanttia. Ja täällä potilaat maksavat itse jokaisesta lääkkeestä.

Diagnoosina oli akuutti suolitulehdus. Minulle laitettiin tippa käteen melkein heti, joka kohensi oloa melkein välittömästi. Voitte kuvitella, miltä tuntui, kun olin kuullut muutamia päiviä aikaisemmin naapurin lähes 2-vuotiaasta tytöstä, joka oli ripuloinut, aliravittu ja huonokuntoinen, eikä hänelle ollut laitettu edes tippaa julkisessa terveyskeskuksessa säästösyistä. Siellä tipat on säästetty vain kaikista heikoimmassa kunnossa oleville, koska tippoja ei yksinkertaisesti ole. Aivan kauheaa.

Olimme tuoneet Suomesta lääkkeitä varmuuden vuoksi, koska tiesimme, että Venezuelassa on pulaa lääkkeistä. Olisitte muuten nähneet lääkärin reaktion, kun näytimme lääkearsenaalimme. Niistä muutama olikin reseptissä. Lääkärin kasvoilta näki pettymyksen, että Venezuela on tällaisessa tilassa, että lääkäritkään eivät pysty tekemään työtänsä, koska potilaat eivät löydä oikeita lääkkeitä parantuakseen ja joutuvat palaamaan uudelleen ja uudelleen lääkärin luokse. Nykyään lääkärit joutuvat ensiksi kysymään potilaalta, onko hänellä mitään lääkkeitä kotona, sillä kaikkia lääkkeitä ei apteekeista tällä hetkellä löydä. Ja usein lääkärin on määrättävä monta eri lääkevaihtoehtoa, jotta potilas saisi edes jonkun.

Loput lääkkeistä löysimme onneksemme apteekeista. Tänne oli juuri samaisena päivänä tullut lääkelähetys, joten apteekeissa oli jälleen jotain, mitä myydä. Aiemmin hyllyt ammottivat tyhjyyttään, ja muistikuva siitä kauhistutti jo etukäteen, mutta onneksi hyllyt olivat nyt täydemmät. Minulle määrätyt lääkkeet olivat myös melko yleisiä, joten niitä sattui kaikkia olemaan nyt valikoimassa.

Kaikki siis hyvin loppujen lopuksi, ja olo on jo paljon parempi, vaikka viime päivät ovat menneet lepäillessä. Olo tuntuu täällä niin etuoikeutetulta, että pääsee lääkäriin, saa tarvitsemansa hoidon ja vielä lääkkeetkin. Kirpaiseekin edes ajatella, että tätä kohtelua eivät läheskään kaikki saa.

Ja vielä suuri kiitos Suomeen niille ystäville, jotka antoivat meille ylimääräisiä lääkkeitään. En voi olla enempää kiitollinen teille <3

Related Posts Plugin for WordPress, ...