Ruokakassi: mulle, sulle, mulle...

Kerroin aiemmin ruokakassista, jonka sisältö ei ollut kovin kummoinen. Sittemmin olemme saaneet vain yhden ruokakassin, vaikka sen piti tulla 15. päivän välein. Ruokakassien jako ei ole mennyt ihan niin kuin oli suunniteltu.

Vastuu ruokakassien jaosta on siirretty paikallisille ruokakomiteoille (Comités Locales de Abastecimiento y Producción, CLAP). Tavoitteena on ollut, että ruokakassit saavuttaisivat kaikki venezuelalaiset. Ne eivät kuitenkaan tule tasaisesti kaikille, vaan sen saantiin voi vaikuttaa oma poliittinen näkökanta, sukulais- tai ystävyyssuhde oikeiden ihmisten kanssa. Jotkut ovat saaneet ruokakassin suht säännöllisesti, osa taas vain silloin tällöin. Joidenkin ruokakassista on kadonnut erinäisiä elintarvikkeita, ja niin edelleen.

Päivälehdessä oli yleisönosastokirjoitus, jossa kerrottiin kylässä asuvasta miehestä, jonka talo oli vallattu, eikä hän ollut saanut viranomaisilta apua valtaajien häätämiseen. Hän oli jäänyt asumaan ystävien nurkkiin. Hänellä oli pieni eläke, ja kun hän kuuli, että ruokakasseja on myynnissä, hän meni hakemaan omaansa. Vastaus oli kuitenkin tyly. Hänellä ei ole oikeutta kassiin, koska hän ei asu alueella. Häntä ja osaa naapureista ei löytynyt ruokakomitean listoista, joten he jäivät ilman ruokaa.

Meille toinen ruokakassi tuli kaksi viikkoa sitten. Tällä kertaa hieman täydempänä kuin aiemmalla kerralla, sillä mukana tuli myös mm. maitojauhetta ja kanaa. Nähtäväksi jää, milloin seuraava ruokakassi tulee ja mikä sen sisältö onkaan.

Miltä tuntui olla elämäni ensimmäisessä leipäjonossa?

Olin tänään elämäni ensimmäisessä leipäjonossa. Kävimme leipomossa ja saimme kuulla, että leipää olisi tulossa myyntiin noin tunnin päästä. Jono oli alkanut jo muodostua, olimme jonossa 30. sijalla. Kului tunti, kului puolitoista. Jono kasvoi korttelin toiseen päähän. Aurinko porotti täysillä, ja kuumuus tuntui iholla, vaikka saimme varjopaikan. Reilun puolentoista tunnin jonottamisen jälkeen saimme patonkeja säännellyn määrän eli 4 kpl / henkilö 800 bolivarilla (0,80 €).

Jonossa ymmärsin, millainen raivon tunne ihmisille tulee, kun joku ohittaa jonossa. Nuori poika etuili ja kiilasi jonoon vähän meidän jälkeen. Ihmiset ympärillä sanoivat asiasta, mutta poika pysyi jonossa. Kukaan ei kuitenkaan uskalla ottaa kovempia otteita, sillä koskaan ei tiedä, onko kiilaajalla mukanaan vaikka puukko tai ase. Mutta se raivon tunne, kun on itse jonottanut tunteja, kotona ei ole ruokaa, on väsynyt ja auringon uuvuttama, ja joku tulee etuilemaan jonossa, on sanoinkuvaamaton.

Meidän leipäjono oli rauhallinen, mutta monessa paikassa jonottaminen on muuttunut niin villiksi, ettei jonoihin uskalla enää kuka tahansa mennä. Viimeisin tällainen jono oli kylän keskustassa, jossa ihmiset ryntäsivät kaupan luukulle, josta myytiin pastaa. En uskoisi, jos en itse olisi sitä nähnyt, mutta ihmiset kiipesivät toistensa päälle ja etenivät näin nopeammin luukulle. Ilmassa heiluvia käsiä ja huutoa. Oli parasta mennä ohi matalalla profiililla, joten tapahtuneesta ei luonnollisesti ole kuvia.

Erityisen villejä jonot ovat kiinalaiskaupoissa, joissa myydään hallituksen hintasäänneltyjä tuotteita kaikille – niistä voi ostaa kuka vain ja minä päivänä tahansa. Tosin tuotteita ei tule myyntiin säännöllisesti, vaan täsmäiskuina, joten silloin kun tuotteet saapuvat, jonot (ja tappelut) syntyvät hetkessä. Hintasäänneltyjä tuotteita myydään myös hallituksen kaupoissa, mutta vain henkilökortin määräämänä päivänä ja yleensä turvallisuusjoukkojen ympäröimänä. Kiinalaiskaupoissa poliisin läsnäolo vaihtelee, joten meno on välillä kovinkin villiä.

Me emme ole käyneet näissä hintasäädeltyjen tuotteiden jonoissa – ei kiinalais- tai hallituksen kauppojen. Minulla ei luonnollisestikaan ole oikeutta ostaa hallituksen kaupoista, sillä olenhan täällä vain turististatuksella. Richardin äiti kävi kaupassa ennen meidän tuloa tänne, ja viimeisimmällä kerralla häntä töytäistiin niin, että hartia kipeytyi lähes viikoksi. Sen jälkeen jonottaminen jäi.

Olemme ostaneet ruokamme kiinalaiskaupoista ja supermarketista hintaan, jota ei ole säädelty. Hinnat ovat joissakin tuotteissa lähes Suomen hintojen veroiset tai jopa kalliimmat. Ja kaupassa olemme käyneet silloin, kun siellä ei ole samaan aikaan myynnissä hintasäädeltyjä tuotteita. Silloin on parasta pysytellä kauempana.

Kun 7 tunnin jonottamisella saat voita ja pastaa

Naapuripariskunta kertoi eilen meille viimeisimmästä kauppareissustaan. Jos en itse olisi kuulemassa sitä suoraan heidän suustansa, en varmaan uskoisi, että näin hurjia kauppareissuja voi edes olla. He lähtivät kotoaan puoli kolmelta – aamuyöllä. Sinä tiettynä päivänä, jonka sosiaaliturvatunnuksen loppunumero oli määrännyt heidän kauppapäiväkseen. Jonossa on oltava ennen kukonlaulua, sillä tuotteet loppuvat usein kesken. Näin ei joudu viimeisten joukkoon jonossa ja kaupasta pääsee pois ehkä puolenpäivän tienoilla.

Täällä kiellettiin hiljakkoin jonottaminen ennen aamukuutta. Monikaan ei tosin voi noudattaa tätä sääntöä, sillä ruokaa on saatava. Moni joutuu siis ottamaan sen riskin, että poliisi nappaa ja vie putkaan. Siitä huolimatta jonot ovat ja pysyvät – ne vain ovat muuttaneet paikkaa. Naapuripariskunta oli löytänyt aamukolmelta kauppajonon lähikukkulalta, jossa puiden siimeksessä pystyi piiloutumaan poliiseilta ja tarvittaessa juoksemaan karkuun. Osa piiloutuu kaupan parkkipaikan puskien ja kasvien alle. He sanoivat, että kun aamukuudelta jonoa aletaan muodostaa ihmisiä alkaa ilmestyä kaikkialta – kuin sieniä sateella. Puskista, kasvien alta, metsästä, kukkulalta.

Tällä kertaa kaupassa oli myynnissä pastaa ja voita. Molempia sai säännöstellyn määrän, 1 kpl / henkilö. Kukaan ei aamuyöstä vielä tiennyt, mitä kaupassa on myynnissä. Ihmiset vain toivovat, että kunhan saisi edes jotain.

Tämä kaikki kuulostaa täysin utopistiselta, ihmisarvoa alentavalta. Ei kenenkään pitäisi joutua kokemaan mitään tällaista. Suomessa kuka tahansa voi astella sisään kauppaan ja ostaa ruokaa, eikä kenenkään tarvitse jonottaa tuntikausia polttavan auringon alla. Saati lähteä jonottamaan aamuyöllä oman turvallisuutensa kustannuksella. Kaupoissa ja kotona ruokaa jopa heitetään roskiin. Kontrasti on aivan valtava.

Ette uskokaan, miten pahalta minusta tuntuu, kun kuulee näitä tarinoita ja tietää, että monelle tämä on arkipäiväistä, koska muita vaihtoehtoja ei ole. Tuntuu vain niin epäoikeudenmukaiselta, että ihmiset joutuvat kokemaan kaiken tämän.

En uskonut, että tilanne on oikeasti näin kriittinen, silloin toukokuussa, kun lähdimme Suomesta. Olimme kuulleet perheeltä, millainen tilanne täällä on, mutta en vain osannut kuvitella, että se on näin vaikea. Tässä on joutunut käymään läpi kaikki tunteensa moneen otteeseen, jotta pystyy elämään arkeaan ja nauttimaan pienistä asioista. 

Jo nyt tiedän, että tämä kokemus on kasvattanut minua suuresti. Olen oppinut asettumaan toisen ihmisen saappaisiin entistä paremmin, kehittämään empatiakykyäni ja kohtaamaan vaikeassa tilanteessa olevia ihmisiä. Ja tärkeimpänä olen oppinut, että voiman ja rauhan löytää kukin sisimmästään. On tärkeintä huolehtia oman mielen hyvinvoinnista - asui sitten Venezuelassa tai Suomessa. Olen löytänyt sisältäni voimaa, rauhaa ja positiivisuutta, minkä kautta olen pystynyt rentoutumaan ja löytämään ilon pienistä asioista.

Näin toimii Maduron dieetti

Vitsailu ja ironia kuuluvat olennaisesti venezuelalaisten arkeen. Oli tilanne miten vakava tahansa, siitä saa vitsin aikaiseksi. Tuntuu, että ehkä sen asenteen ansiosta he ovatkin selvinneet monesta vaikeasta paikasta. Ruokapulasta, josta maa kärsii, puhutaan muun muassa nimellä Maduron tai isänmaan dieetti (dieta de Maduro, dieta patria). Dieetti on nimetty maan presidentin mukaan. Olen kuullut termit kadulla eri ihmisten suusta jo moneen kertaan, ja kaikki tietävät, mistä on kyse.

Venezuelassa on ollut pulaa ruoasta jo pidempään, nyt tilanne on nyt kärjistynyt entisestään. Monet ihmiset syövät vain yhden tai kaksi ateriaa päivässä. Peruselintarvikkeista on pulaa. Jauhoja, pastaa, riisiä, öljyä, voita tai sokeria ei löydä mistään. Niillä on hallituksen tukema hinta, joten niitä voi ostaa vain silloin, kun niitä kauppaan sattuu tulemaan.

Hallituksen hintatuettujen tuotteiden ostaminen ei kuitenkaan ole tehty liian helpoksi. Kaupoissa saa ostaa vain itse henkilökohtaisesti, sillä kassalla tarvitaan sosiaaliturvatunnus ja sormenjäljet. Tämä sen takia, että vältetään, ettei kukaan mene toiseen kauppaan ostamaan toista jauhopussia tai maitotölkkiä saman viikon aikana.

Ja kauppapäivä määräytyy sosiaaliturvatunnuksen viimeisen numeron perusteella. Kauppaan ei siis mennä milloin itselle sopii, vaan tiettynä päivänä. Tämä käytäntö on ollut erityisen hankalaa työssäkäyville, sillä he eivät voi käyttää työpäiväänsä jonottamiseen. Tämän vuoksi heidän on ostettava kalliimmalla hinnalla yksityisistä kaupoista, joista ei yllämainittuja peruselintarvikkeita löydä.

Maduron dieetti on tehokas, paino tippuu lähes varmasti. Langanlaihoja aikuisia on täällä näkynyt enemmän kuin muissa Latinalaisen Amerikan maissa, missä olen käynyt. Sydäntäsärkevää on nähdä kylän keskustassa lapsia pyytämässä ruokaa, lapsia etsimässä ruokaa roskasäiliöstä. Rannalla näin lapsen, jolla oli ohuen ohuet raajat ja iso pallomaha – syynä lienee todennäköisesti proteiinin puute sekä ehkä mahdolliset loiset.

Lehdessä luki, että Kolumbiasta ja Trinidad & Tobagosta olisi tulossa maahan tuontiruokaa, jota aletaan myydä pääasiassa hallituksen organisoimana. Tänne saarelle ruokaa on tulossa lehden mukaan ”lähiviikkoina”, mikä tuntuu kovin epämääräiseltä aikamääreeltä näinä aikoina.

Tässä kaupassa ei ole myynnissä hallituksen hintasäätelemiä tuotteita, kunnes toisin ilmoitetaan. Monet kaupat eivät ole halukkaita myymään näitä tuotteita turvallisuuden vuoksi.

Ennen tämä supermarketti oli yksi hienoimmista Venezuelassa. Nyt hyllyt tässä Sigo-supermarketissa ovat lähes tyhjillään.

Maduron dieetti voi koostua esimerkiksi Corn Flakeseista ja tonnikalasta.

Kesän herkku: täytetyt paprikat

Yksi täällä oppimani asia, jonka ehdottomasti tuon mukanani kotiin, ovat kalaruoat! Olen oppinut täällä valmistamaan monipuolisemmin kalaruokia, sillä kala on tärkeä osa ruokavaliota täällä saarella. Kalaa tarjotaan kaikissa muodoissa.

Jaan tällä kertaa teidän kanssa herkullisen ja yksinkertaisen kalatäytteen reseptin, jota käytimme tänään täytettyihin paprikoihin. Täyte on siitä mahtava, että sitä voi käyttää niin arepa -maissileivissä, uuniperunoissa, empanadas -pasteijoissa kuin vaikka tacoissa – vain mielikuvitus on rajana.

Me laitoimme täytteeseen ají dulcea, en ole varma löytyykö sitä Suomesta. Maku ei ole tulinen, vaan hedelmäisen pehmeä ja vähän jopa savuinen, lähes paprikamainen. Ají dulce on yksi venezuelalaisen ruoan perusraaka-aineista, jota laitetaan lähes kaikkeen sen herkullisen maun vuoksi. Sitä käytetään etenkin kalaruoissa. Jos ají dulcea ei löydy, kokeilisin kaupan chilejä, jotka yleensä eivät ole kovin tulisia ja lisäksi lisäisi vähän enemmän paprikaa.

Täytetyt paparikat (5 annosta)
5 paprikaa
Juustoa kuorruttamiseen

Kalatäyte
1 vaalea kala
Pätkä purjosipulia / kevätsipulia (sipulia)
2-3  makeaa chiliä
1 prk ranskankermaa / smetanaa
Soijakastiketta, teriyaki-kastiketta
Suolaa
Pippuria

Leikkaa paprikat kantaosasta avoimiksi. Poista siemenet. Aseta paprikat vuokaan, suorista tarvittaessa alapuolet leikkaamalla pieni kärki pois paprikoista. Esikypsytä paprikoita kiehuvassa vedessä n. 5 min ja valuta niistä vesi pois.

Poista kalan sisälmykset. Keitä kala kypsäksi kattilassa. Poista ruodot ja nypi se hienoksi.

Pilko sipuli ja chilit. Hienonna paprikan kannan ympärille jäänyt paprika. Kuullota ne pienessä tilkassa öljyä. Lisää nypitty kala. Mausta. Lisää smetana / ranskankerma. Tarkista maku.

Täytä paprikat kalatäytteellä. Ripottele pinnalle juustoa. Kypsennä 225 asteessa noin 15-20 minuuttia, kunnes juusto alkaa ruskistua. Ja sitten vain... ¡Buen provecho!

Täytetty paprika, lisukkeen maniokkia ja paistettuja ruokabaneeneja (tajadas).

Elintarvikelasteja ja kauppoja ryöstetään

Aiemmassa postauksessa mainitsin väkivallasta, jota nälkä ja elintarvikkeiden puute tuo mukanaan. Eri puolilla Venezuelaa on tehty kauppojen ja tavaralastissa olevien rekkojen joukkoryöstöjä (saqueos), mistä ei puhuta juurikaan mediassa – ei täällä, saati muualla.

Toissapäivänä tänne kylään matkalla ollut rekka ryöstettiin ennen kuin lasti ehdittiin purkaa. Lastissa oli maitoa, öljyä ja pastaa. Eilen ihmisjoukot ryöstivät apteekin Porlamarissa, jossa oli myynnissä hallituksen hintasäätelemiä äidinmaidonkorvikkeita ja vaippoja. Kävimme siellä päivää ennen. Ihmisjoukkoja on lähes mahdoton kontrolloida, kun nälkä on luisunut näin pahaksi.

Viime viikolla sosiaalisessa mediassa kiersi video, jossa ryöstettiin häkeittäin eläviä kanoja liikennevaloihin pysähtyneen rekan lavalta. Rekkakuskit eivät enää uskalla ajaa kuormia, koska maanteillä ryöstetään. Ihmiset ovat nälissään. Harvaa ryöstää muutamaa elävää kanaa kuin todellisesta tarpeesta.

Cumanán kaupungissa ryöstettiin eilen yli 20 kauppaa, leipomoa ja elintarvikelastissa ollutta rekkaa. Sosiaalisessa mediassa kiertää huhu, että kaupunki on tuhottu, kaupoissa ei ole enää mitään. Cumanásta on lauttayhteys tänne Margaritan saarelle, jossa asumme. Lauttayhteys pysäytettiin toistaiseksi, jottei Cumanán väki tulisi saarelle ryöstämään. Tämä tarkoittaa myös sitä, ettei mantereelta tule elintarvikkeita tänne päin.

Suomessa mediaan voi luottaa, ja tällaisista asioista saa tietoa uutisista. Televisiouutisissa eilen illalla ei ollut mitään Cumanán tapahtumista tai muistakaan joukkoryöstöistä. Tiedotusvälineet eivät ole täysin vapaita ja riippumattomia, joten kaikesta ei puhuta julkisesti. Nykyään onneksi vähintään sosiaalisen median kautta saa tietoa, ja Youtubessa ja Twitterissä kiertää videoita ja kuvia tapahtumista.

Tiedon puute luo pelkoa ja ahdistusta. Mihin asti tilanteen on mentävä, jotta tapahtuu muutos?

Hallituksen ruokakori saapui

Ulko-ovellemme koputettiin alkuviikosta ja kysyttiin, haluaako äiti ostaa hallituksen myymän ja hintatuetun ruokakorin eli "la bolsa:n". Korilla olisi hintaa 3 000 bolivaria (kk-minimipalkka on 15 000 bolivaria), ja jakelupäivä olisi lauantai. Korissa oli tarkoitus olla peruselintarvikkeita, kuten riisiä, pastaa, kanaa, lihaa, maitoa, voita, öljyä, papuja.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun mieheni äiti saa ostaa mainitun ruokakorin, sillä niitä ei ole ollut myynnissä Margaritan saarella, jossa asumme. Esimerkiksi Caracasissa ruokakoreja on ollut myynnissä enemmän. Tosin korin hinta ja sisältö vaihtelee paljon. Sen sisältöä ei ole standardisoitu, vaan käytännössä sinne laitetaan, mitä on saatavilla. Hallituksen ideana on, että ruokakori olisi viikottainen tai edes 15 päivän välein jaettava. Saa siis nähdä, milloin seuraava kori tulee tänne.

Lauantaina kori sitten saapui. Kassin kyljessä "bolivariaaninen hallitus taistelee ruokaturvasi puolesta". Kassin sisältö ei kuitenkaan ollut sloganin mukainen. Pari pussia pastaa, maissijauhoa, säilykesardiineja, maissiöljyä, yksi papupussi ja suolaa. Pakattu Venezuelassa.

Inflaatio on taivaissa, eikä rahat riitä täällä edes ruokaan. Ideana ruokakori on hyvä, sillä yritetään paikata tilannetta. Ruokakorin anti tosin ei riitä perheelle viikoksi, vaan ruokaa on pitänyt ostaa kalliilla hinnalla kaupoista, jos ylimääräistä rahaa on löytynyt. Monet ovat joutuneet karsimaan ateriansa yhteen tai kahteen päivässä.