Kun 7 tunnin jonottamisella saat voita ja pastaa

Naapuripariskunta kertoi eilen meille viimeisimmästä kauppareissustaan. Jos en itse olisi kuulemassa sitä suoraan heidän suustansa, en varmaan uskoisi, että näin hurjia kauppareissuja voi edes olla. He lähtivät kotoaan puoli kolmelta – aamuyöllä. Sinä tiettynä päivänä, jonka sosiaaliturvatunnuksen loppunumero oli määrännyt heidän kauppapäiväkseen. Jonossa on oltava ennen kukonlaulua, sillä tuotteet loppuvat usein kesken. Näin ei joudu viimeisten joukkoon jonossa ja kaupasta pääsee pois ehkä puolenpäivän tienoilla.

Täällä kiellettiin hiljakkoin jonottaminen ennen aamukuutta. Monikaan ei tosin voi noudattaa tätä sääntöä, sillä ruokaa on saatava. Moni joutuu siis ottamaan sen riskin, että poliisi nappaa ja vie putkaan. Siitä huolimatta jonot ovat ja pysyvät – ne vain ovat muuttaneet paikkaa. Naapuripariskunta oli löytänyt aamukolmelta kauppajonon lähikukkulalta, jossa puiden siimeksessä pystyi piiloutumaan poliiseilta ja tarvittaessa juoksemaan karkuun. Osa piiloutuu kaupan parkkipaikan puskien ja kasvien alle. He sanoivat, että kun aamukuudelta jonoa aletaan muodostaa ihmisiä alkaa ilmestyä kaikkialta – kuin sieniä sateella. Puskista, kasvien alta, metsästä, kukkulalta.

Tällä kertaa kaupassa oli myynnissä pastaa ja voita. Molempia sai säännöstellyn määrän, 1 kpl / henkilö. Kukaan ei aamuyöstä vielä tiennyt, mitä kaupassa on myynnissä. Ihmiset vain toivovat, että kunhan saisi edes jotain.

Tämä kaikki kuulostaa täysin utopistiselta, ihmisarvoa alentavalta. Ei kenenkään pitäisi joutua kokemaan mitään tällaista. Suomessa kuka tahansa voi astella sisään kauppaan ja ostaa ruokaa, eikä kenenkään tarvitse jonottaa tuntikausia polttavan auringon alla. Saati lähteä jonottamaan aamuyöllä oman turvallisuutensa kustannuksella. Kaupoissa ja kotona ruokaa jopa heitetään roskiin. Kontrasti on aivan valtava.

Ette uskokaan, miten pahalta minusta tuntuu, kun kuulee näitä tarinoita ja tietää, että monelle tämä on arkipäiväistä, koska muita vaihtoehtoja ei ole. Tuntuu vain niin epäoikeudenmukaiselta, että ihmiset joutuvat kokemaan kaiken tämän.

En uskonut, että tilanne on oikeasti näin kriittinen, silloin toukokuussa, kun lähdimme Suomesta. Olimme kuulleet perheeltä, millainen tilanne täällä on, mutta en vain osannut kuvitella, että se on näin vaikea. Tässä on joutunut käymään läpi kaikki tunteensa moneen otteeseen, jotta pystyy elämään arkeaan ja nauttimaan pienistä asioista. 

Jo nyt tiedän, että tämä kokemus on kasvattanut minua suuresti. Olen oppinut asettumaan toisen ihmisen saappaisiin entistä paremmin, kehittämään empatiakykyäni ja kohtaamaan vaikeassa tilanteessa olevia ihmisiä. Ja tärkeimpänä olen oppinut, että voiman ja rauhan löytää kukin sisimmästään. On tärkeintä huolehtia oman mielen hyvinvoinnista - asui sitten Venezuelassa tai Suomessa. Olen löytänyt sisältäni voimaa, rauhaa ja positiivisuutta, minkä kautta olen pystynyt rentoutumaan ja löytämään ilon pienistä asioista.