Huomioita Suomesta

Viimeinen viikko Venezuelassa meni niin vauhdilla, etten ehtinyt kirjoitella blogiin mitään. Perhettä ja mieheni ystävä olivat meillä kylässä, ja ajelimme saaren ympäri ja hengailimme rannalla joka päivä. Nyt on rantakiintiö hetkeksi täynnä. Ikävä Karibianmerelle on kuitenkin kova, vaikka olemme ehtineet olla Suomessa vasta reilun päivän.

Lähtö Venezuelasta oli tunteita herättävä, eikä kyyneleiltä vältytty. Mikään lähtö ei ole tuntunut näin ikävälle. Etenkin se tuntuu pahalta, kun tiedämme, mihin tilanteeseen venezuelalainen perhe jää. Juttuja Venezuelasta riittää blogiin vielä pitkäksi aikaa.

Tässä muutamia ensihuomioita Suomesta.

• Helsinki-Vantaan lentokentällä on hiiren hiljaista. Kotiinkaan ei kantaudu ääniä (saati vuohen määkinää tai kukonlaulua).
• Kaupoissa on tarjolla KAIKKEA! On mistä valita: montaa laatua jogurttia, leipää, vihanneksia, oliiviöljyjä. Mielettömästi eri vaihtoehtoja.
• Netti (meillä on hitain versio) on käsittämättömän nopea. Sivut latautuvat silmän räpäyksesssä.
• Julkisissa paikoissa on vessapaperia, ja se on super kestävää ja pehmeää, eikä hajoa käsiin. Sekä myös käsisaippuaa!
• Monet naapurit vastaavat tervehdykseen nyökkäämällä, harvat sanovat "hei":tä. Kai siihen taas tottuu hiljalleen, ettei kaikkien kanssa vaihdeta kuulumisia.
• Ilma on viileä ja kuiva, ja pyykit kuivuvat hetkessä ulkona. Iho ei tule kosteaksi heti suihkusta pois päästyä.
• Kaikkialla tuntuu olevan niin rauhallista, eikä koko ajan tarvitse olla silmä tarkkana.

Nyt ryhdymme purkamaan matkalaukkuja, pesemään pyykkiä ja purkamaan tavaralaatikkoja. Kaunista elokuista maanantaita kaikille!

Haluatteko harrastaa teatteria?

Eräänä päivänä kävelimme Juan Griegon uuden, hienon kulttuurikeskuksen ohi. Se oli auki juuri silloin, joten päätimme pistäytyä sisällä kysymässä, mitä siellä on ohjelmassa. Siellä meitä odotti iso yllätys.

Lipunmyyntiluukulla oli kaksi virkailijaa. Kysyimme heiltä, mitä tarjontaa kulttuurikeskuksessa on. Virkailijoiden ilmeet olivat lähes hämmästyneitä, ja he alkoivat miettiä kuumeisesti vastausta. ”Hmm, Salsa Casinoa maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin”, hetken mietinnän jälkeen. Tieto oli tosin meille jo tuttu, sillä se oli liimattu julisteena kulttuurikeskuksen oveen.

”Entä mitä muuta?”, kysyimme. Seurasi hiljaisuus. ”Onko teatteriesityksiä?”, piti meidän tarkentaa kysymystä. ”Ai mitä? Teatteria, haluatteko siis harrastaa teatteria?”. Selvensimme, että haluaisimme tulla katsomaan teatteriesityksiä, kunnes virkailija hoksasi, että kulttuurikeskuksessa on tällä viikolla teatterifestivaali ja ilmaisia teatteriesityksiä to-la iltaisin.

”Onko kulttuurikeskuksella nettisivuja?”, sieltä ainakin voisi käydä tarkistamassa ohjelmiston, kun tieto kulttuurikeskuksen toiminnasta näyttää olevan aika heikonlaista. Ensimmäinen virkailija ei tiennyt ja kysyi siivoojalta, eikä hänkään osannut sanoa. Sama kysymys heitettiin kolmannelle työntekijälle, joka istui aulassa joutilaana. Vastauksena oli hartioiden kohautus. 

Lähdimme kulttuurikeskuksesta lähes kiehuen raivosta. Miten voi olla mahdollista, että on tehty näin upea kulttuurikeskus ja sen työntekijät eivät tiedä mitään sen tarjoamasta toiminnasta? Sittemmin meille selvisi, että keskuksessa on myös maalaustunteja, ja olemme käyneet maalaamassa kerran viikossa. Opettajamme on aivan huippu ihana.

Vieläkin minua ihmetyttää, miten kulttuurikeskuksen virkailijoita ei kiinnosta edes ottaa selvää, mistä keskuksessa on kyse. Ihmetyttää, miten joku voi tehdä töitä tällä tavalla – tietämättä mitään mistään. Eikö se hävetä, ettei osaa sanoa mitään? Eikö jo häpeän takia voisi edes opetella, mitä tarjontaa heillä on? Mielessä pyöri vaikka mitä kysymyksiä.

Olin tietoinen, että tämä on täällä valitettavan yleistä julkisissa viroissa. Hallituksen ylläpitämiin paikkoihin on valittu hallituksen kannattajia, sukulaisia ja ystäviä, jotka eivät useinkaan ole päteviä saati motivoituneita. Lehdistössä kirjoitetaan, kuinka opposition kannattajat tai presidentin kansanäänestystä toivoneet ovat saanet lähtöpasseja julkisista viroista.

Korruptio jyllää syvällä järjestelmässä, kun tällaiset kulttuurikeskuksen kaltaiset virkailijat saavat palkkaa työstänsä, jota eivät tee. Välillä on vain tällaisia päiviä, jolloin ihmetyttää ja raivostuttaa, miten asiat voivat olla tällä tolalla.

Ota aikaa itsellesi

Kesä on usein sitä aikaa vuodesta, jolloin saa unohtaa hetkeksi arjen aikataulut ja velvollisuudet sekä keskittyä vain olemaan, ihmettelemään elämää. Sosiaalinen media pursuaa kesällä toinen toistaan herkullisempia mansikoita, jäätelötöttöröitä ja kesävarpaita. Suomen kesää tulee kieltämättä hetkittäin ikävä täälläkin. Ikävä sitä, että voi kävellä missä ja mihin aikaan vain. Leikatun nurmikon tuoksua. Sitä, että voi nauttia yöttömästä yöstä istuskellen ulkosalla.

Täällä pimeys laskeutuu seitsemän maissa, ja pimeän tullen on syytä olla jo kotosalla. Toki asioilla on aina monta puolta, ne hyvät ja huonet. Täällä aurinkoa piisaa niin paljon, että välillä toivoo sadepäiviä.

Täällä olen ottanut aikaa itselleni. Olen ihaillut monia auringonlaskuja rannalla, kiertänyt saarta ja nauttinut saaren leppoisesta karibialaisesta menosta. On ollut ihana joskus vain olla ilman paineita olla koko ajan menossa jonnekin. Tämän kolmen kuukauden loman aikana emme ole juurikaan suunnitelleet menoja etukäteen, vaan olemme toimineet spontaanisti päättäen lähes edellisenä iltana, mitä huomenna tehdään. Se on yllättävän vapauttavaa.

Joskus lomailu voi mennä paikasta toiseen juoksemiseksi, ja loman ollessa lähellä loppuaan huomaa, kuinka paljon sitä oikeastaan väsyttääkään. Silloin voi alkaa miettimään, että reissun olisi voinut tehdä vähän rennommallakin otteella. Meillä on ollut mukavasti aikaa olla täällä, eikä senkään vuoksi ole ollut kiirettä kiertää koko saarta viikossa tai parissa. Tällainen rento loma tuli kuin tilauksesta. Monet meistä tarvitsevat myös tällaista aikaa aikataulutetun arjen vastapainoksi.

Mikä on sinun tapasi ottaa aikaa itsellesi? Mikä tahansa tapasi ja paikkasi onkaan, muistathan ottaa hetki myös itselle - ja pysähtyä hetkeksi nauttimaan kesästä.

3 viikkoa kotiinpaluuseen – mitkä ovat fiilikset?

Kotiinpaluuseen on nyt 3 viikkoa. Olemme jutelleet mieheni kanssa useasti siitä, millaiset fiiliset on palata takaisin koti-Suomeen. Ja sen voin sanoa, että ne ovat aika sekavat.

Lähtö tulee olemaan kova paikka, sillä tiedämme nyt käytännössä, millaiseen tilanteeseen venezuelainen perhe täällä jää. Mietimme usein, että millaista arki on täällä vaikka kolmen kuukauden kuluttua, koska joka päivä huomaa, että pula ruoasta on entistä huutavampi. Toukokuun lopulla, kun tulimme Venezuelaan, ruokaa oli vielä jonkun verran supermarketeissa. Nyt tilanne on jo paljon kriittisempi. Sen lisäksi hinnat ovat pompsahtaneet moninkertaisiksi näinkin lyhyessä ajassa.

Miten suureksi kriisi kasvaa, kunnes tapahtuu joku muutos parempaan? Mikään ei ole varmaa, ja tilanne ailahtelee suuntaan jos toiseen. Se aiheuttaa paljon huolta – olimme sitten Suomessa tai täällä. Ja milloin tulee vastaan se piste, että on paras lähteä ulkomaille etsimään rauhallisempaa elinpaikkaa, jossa ei tarvitse huolehtia päivittäin ruoasta tai lääkkeistä? Monet perheestämme (ja myös lukuisat muut venezuelalaiset) suunnittelevat parhaillaan muuttoa toisiin Latinalaisen Amerikan maihin.

Olemme rakastuneet Isla Margaritaan täysin, ja jos maan tilanne olisi toinen, tämä olisi paratiisimainen paikka asua tai tulla vierailulle kerran pari vuodessa. Toisinaan mietin, milloin palaamme tänne seuraavan kerran. Vai tuleeko sitä, jos perhe muuttaa pois Venezuelasta? Mihin sukulaismatkamme suuntautuvat tulevaisuudessa? 

Välillä puolestaan haaveilee siitä, että voi Suomessa mennä kauppaan ja ostaa, mitä tekee mieli. Leipoa pataleipää tai vaikka omenapiirakan. Valmistaa raikkaan salaatin, tehdä linssikastiketta. Täällä aineksia näihin asioihin ei vain ole, sillä raaka-aineet  puuttuvat täysin kauppojen hyllyistä. En olisi ikinä uskonut, että voisin ikävöidä lähi-Alepaa näin paljon.

Elämä Suomessa on niin huoletonta, eikä arjessa tarvitse käyttää paljoa aikaa ruoan etsimiseen. Kaupassa voi käydä nopeasti ja sieltä saa sen, minkä tarvitsee. Helposti ja lähes aina jonottamatta. Aikaa jää enemmän muihin asioihin – opiskeluun, työntekoon, vapaa-aikaan ja itsensä kehittämiseen, jotka muodostavat merkittävän osan hyvinvoinnistamme.

Olen kiitollinen, että olen saanut mahdollisuuden asua täällä ja tutustua sukulaisiin. Jokainen, joka on asunut puolisonsa tai vieraan perheen luona maailmalla, tietää, miten antoisa kokemus se on. Perheen luona asuminen kiinnittää täysillä paikalliseen arkeen ja kulttuuriin. Nyt voin sanoa, että tämä on toinen kotimaani. Venezuela tuntuu kodilta kaikista ongelmista huolimatta. Tämän kokemuksen jälkeen pienet asiat eivät kyllä saa mieltä maahan, ja on sitä opittu myös nauramaan tälle kaikelle.

Tunnelmat täällä vaihtelevat siis laidasta laitaan, mutta varmaa on, että lähdön paikka ei tule olemaan helppo kenellekään meistä.

Postauksen kuvat on otettu Playa El Agua -nimisellä rannalla, joka on yksi omista suosikeistani.

Suppailua Karibialla

Keinahteleva SUP-lauta jalkojen alla, edessä Karibianmeri ja hiljalleen laskeva aurinko: siisteintä, mitä olen vähään aikaan tehnyt.

Olen päässyt täällä Venezuelassa kokeilemaan ensi kertaa SUPia eli Stand Up Paddle:a. Olin nähnyt suppailijoita Helsingissä, mutten ollut koskaan itse testannut lajia. Kun näin Zaragozan rannalla tytön, joka vuokrasi SUP-lautaansa, pitihän tätä lajia päästä testaamaan.

Tämä SUP-lauta oli improvisoitu poistamalla purjelaudasta purje, joten se ei ihan täysin vastaa sup-lautaa. Se on hieman kapeampi kuin sup-lauta, mikä tekee siitä hieman epävakaamman. Mela on myös vähän liian lyhyt, joten ergonomia ei ole ihan täydesti hallussa. Lisäjännitystä kaatumiseen loi se, että mela uppoaa, jos siitä päästää kaatuessaan vahingossa irti.

Alun jännityksen jälkeen uskaltauduin nousta polviasennosta seisomaan. Zaragozan ranta on kuin uima-allas ja siellä on vain pienen pieniä aaltoja, mutta aloittelijalle nekin olivat kohtalokkaita ja saivat reidet tärisemään entisestään. Monta pulahdusta ja uudelleen laudalle nousua myöhemmin suppailu sujuu jo paremmin. Tässä lajissa saa kaatua! Ja onhan Karibian vesiin on kivempi molskahtaa kuin Töölönlahteen.

Täytyy nyt nauttia Zaragozan rannasta ja suppailusta niin paljon kuin vaan ehtii. Ja toivoa, että elokuun lopulla Suomessa olisi hyvät suppauskelit. Suosittelen teitäkin testaamaan, jos ette ole vielä sitä tehneet!

(Vinkkinä Venezuelaan matkustaville: Zaragozan rannalta SUP-lautaa voi vuokrata Virginia -nimiseltä tytöltä. Kaikki kylässä tuntevat hänet, joten rohkeasti vain kysymään. Hintaa suppaustunnilla on 1500 bolivaria, joka on noin 1,50 €.)

Aamun ääniä

Lempihetkeni on täällä aamunkoitteessa. Silloin ilmassa käy kevyt tuulenvire. Se tuntuu ihanalle iholla. Ilma on yön jäljiltä vielä raikas. Pikkuhiljaa aurinko kiipeää yhä korkeammalle ja muuttaa ympäristön värejä kovemmiksi. Seitsemän aikaan aurinko jo lämmittää nostattaen hien pinnalle.

Naapurin kukko kiekuu, linnut visertävät, muutama koira haukahtelee jossakin kauempana. Hiljalleen ihmiset heräävät uuteen päivään. Muutama naapuri on jo kantanut tuolinsa kadulle puun katveeseen. Joku kävelee kadulla, lapsen itkua kuuluu naapurista. Ilmassa leijailee arepa-maissileipäsien tuoksu, joku valmistaa aamupalaa.

Jokaisella meistä on omat aamurituaalinsa. Joku juo kupin kahvia, toinen harjaa hampaat ja lukee päivän lehden. Joskus jopa tuntuu, ettei päivä käynnisty ilman aamurituaaleja. Pidän siitä, että joogasta on tullut minulle sellainen rituaali. Sen aikana herättelen kehoani ja mieltäni uuteen päivään sekä nautin aamun äänistä ja tuoksuista.

(Olimme tällä viikolla reissussa, jonka mieheni oli järjestänyt minulle synttäriyllätyksenä, siksi blogin puolella on ollut hiljaisempaa. Kirjoitan reissustamme täällä blogin puolella lähipäivinä. Tämän jutun olin kirjoittanut jo valmiiksi, mutten ehtinyt julkaista sitä ennen matkaa, koska lähtö tuli täytenä yllätyksenä minulle).

Otitko omat lääkkeet mukaan?

Nyt on tullut tutustuttua myös terveysasemaan Venezuelassa. Tosin potilaana. Tämä taitaa olla ainut maa maailmassa, jossa terveysasemalle mentäessä kannattaa ottaa omat lääkearsenaalit mukaan.

Oireina oli kouristuksenomaista mahakipua, jatkuva ripuli, oksentelua. Perhe piti minusta hyvää huolta, minulle tuotiin niin kanakeiton lientä kuin nesteytysjuomaa. Olo kuitenkaan ei ottanut kohentuakseen ja vointi alkoi heikentyä, joten suuntasimme yksityiselle terveysasemalle.

Minua pelotti, sillä tiedämme, mikä on Venezuelan tilanne terveysasioissa – lääkkeistä ja välineistä on huutava pula. Mitä, jos tähän ei ole lääkkeitä saatavilla? Mitä sitten teemme? Terveysasema oli kuitenkin siistimpi ja modernimpi kuin osasin odottaa. Mutta myös siellä, yksityisellä klinikalla, lääkepula on merkittävä. Sairaalasängyltä käsin kuulimme sairaanhoitajien keskustelevan, että lääkkeitä on jäljellä enää vähän, hyllyssä oli vain kaksi lihasrelaksanttia. Ja täällä potilaat maksavat itse jokaisesta lääkkeestä.

Diagnoosina oli akuutti suolitulehdus. Minulle laitettiin tippa käteen melkein heti, joka kohensi oloa melkein välittömästi. Voitte kuvitella, miltä tuntui, kun olin kuullut muutamia päiviä aikaisemmin naapurin lähes 2-vuotiaasta tytöstä, joka oli ripuloinut, aliravittu ja huonokuntoinen, eikä hänelle ollut laitettu edes tippaa julkisessa terveyskeskuksessa säästösyistä. Siellä tipat on säästetty vain kaikista heikoimmassa kunnossa oleville, koska tippoja ei yksinkertaisesti ole. Aivan kauheaa.

Olimme tuoneet Suomesta lääkkeitä varmuuden vuoksi, koska tiesimme, että Venezuelassa on pulaa lääkkeistä. Olisitte muuten nähneet lääkärin reaktion, kun näytimme lääkearsenaalimme. Niistä muutama olikin reseptissä. Lääkärin kasvoilta näki pettymyksen, että Venezuela on tällaisessa tilassa, että lääkäritkään eivät pysty tekemään työtänsä, koska potilaat eivät löydä oikeita lääkkeitä parantuakseen ja joutuvat palaamaan uudelleen ja uudelleen lääkärin luokse. Nykyään lääkärit joutuvat ensiksi kysymään potilaalta, onko hänellä mitään lääkkeitä kotona, sillä kaikkia lääkkeitä ei apteekeista tällä hetkellä löydä. Ja usein lääkärin on määrättävä monta eri lääkevaihtoehtoa, jotta potilas saisi edes jonkun.

Loput lääkkeistä löysimme onneksemme apteekeista. Tänne oli juuri samaisena päivänä tullut lääkelähetys, joten apteekeissa oli jälleen jotain, mitä myydä. Aiemmin hyllyt ammottivat tyhjyyttään, ja muistikuva siitä kauhistutti jo etukäteen, mutta onneksi hyllyt olivat nyt täydemmät. Minulle määrätyt lääkkeet olivat myös melko yleisiä, joten niitä sattui kaikkia olemaan nyt valikoimassa.

Kaikki siis hyvin loppujen lopuksi, ja olo on jo paljon parempi, vaikka viime päivät ovat menneet lepäillessä. Olo tuntuu täällä niin etuoikeutetulta, että pääsee lääkäriin, saa tarvitsemansa hoidon ja vielä lääkkeetkin. Kirpaiseekin edes ajatella, että tätä kohtelua eivät läheskään kaikki saa.

Ja vielä suuri kiitos Suomeen niille ystäville, jotka antoivat meille ylimääräisiä lääkkeitään. En voi olla enempää kiitollinen teille <3

Paluu joogamatolle

Palasin kolme viikkoa sitten takaisin joogamatolle. Viimeksi olin joogannut Suomessa toukokuun alkupuolella. Välillä on vain aikoja, ettei tunnu vain saavan aikaiseksi aloittaa, etenkin täällä, kun on ollut paljon muutakin tekemistä. Mutta kun kerran joogan aloittaa, huomaa heti, että se ehdottomasti kannatti. Olo on meinaan keveä, keho vetreä ja mieli tavallista tyynempi. Minulle jooga tarjoaa hetken pysähtyä ja löytää uudelleen tasapaino kehon ja sielun välillä. Se on auttanut päästämään irti menneistä ja keskittymään tähän hetkeen, nauttimaan elämästä hyvinä ja huonoina hetkinä.

Ensimmäiselle joogatunnille osallistuin lähes 10 vuotta sitten silloisen kämppikseni innoittamana. Lajina oli astangajooga. Pidin harjoituksista, mutta silti se ei vienyt minua mukanaan. En löytänyt tarpeeksi innostusta jatkaa harjoittelua. Astanga keskittyi minusta liian paljon fyysiseen suoritukseen, ja jäin kaipaamaan jotain muuta. Jatkoin satunnaisesti eri joogalajien kokeilemista. Etsin sitä minulle sopivinta joogamuotoa. Kävin mm. hatha-, vinyasa- ja hotjoogassa. Kaikista tuli hyvä olo, mutta ne eivät silti tuntuneet täysin omilta, eivätkä ne temmanneet mukaansa. Kunnes löysin kundaliinijoogan vuonna 2012.

Kundaliinijooga yhdisti sulavasti fyysisen ja henkisen harjoituksen. Jokaiseen harjoituskertaan sisältyy alkulämmittelyt, harjoitussarja eli kriya sekä meditaatio. Kunkin harjoituksen jälkeen keho tuntuu vetreältä, mieli levolliselta. Tuntui, että olin löytänyt keinon rauhoittua, harjoituksen josta tuli hyvä olo.

Viime vuoden loppupuolella aloitin ensimmäisen kerran säännölliset kundaliinijoogaharjoitukset kotona, yleensä aamulla. Aluksi tuntui vaikealta herätä aikaisin ja aloittaa harjoituksen tekeminen kotona heti aamutuimaan, mutta muutamien viikkojen jälkeen heräsin jo itsestään ja innokkaana aloittamaan päivän tällä tavalla. Samaan aikaan kävin satunnaisesti joogasalilla saamassa ideoita ja oppimassa uusia harjoitussarjoja.

Olen nyt täälläkin ottanut tavaksi herätä aamuvarhaisella ja nousta kattoterassille joogamattoni kanssa. Rakastan sitä, kun lämmin tuulenvire tuntuu iholla, linnut laulavat, naapurin kukko kiekuu, vuohi määkii jossain kauempana. Muuten on vielä hiljaista, ympäristö herää hiljalleen uuteen päivään. Tuntuu hyvältä olla jälleen joogamatolla ja näissä maisemissa.

Astetta henkilökohtaisempaa

Facebookissa kiersi jokin aika sitten ketju, jossa ihmiset kirjoittivat pieniä nippelitietoja itsestään. Niitä on ollut hauska lukea, sillä joka kerralla oppii jotain uutta ystävistään, ja olen bongannut jo muutaman uuden idean tulevista matkakohteista. Tässä random-asioita minusta. Haastan myös muut blogiani seuraavat bloggaajat tekemään samoin.

Neljä paikkaa, joissa olen asunut:

1. Quito, Ecuador

2. Panama City, Panama

3. Mexico City, Meksiko

4. Isla Margarita, Venezuela (juuri nyt)

Neljä paikkaa, joissa olen työskennellyt:

1. Quitolaisessa koulussa apulaisopettajana

2. Kaupungin puutarhatyöntekijänä

3. Korkeasaaren eläintarhassa tarjoilijana ja jäätelömyyjänä

4. Prisman kassalla

Neljä ohjelmaa, joita seuraan tv:stä (netistä):

1. Hakekaa kätilö! (historiallinen sarja kätilön elämästä 50-luvun Lontoossa)

2. Syke (osa lukijoista tietääkin, että opiskelen terveydenhoitajaksi - ja että oon hulluna sairaalasarjoihin)

3. Under the Dome

4. True Detective

Neljä unohtumatonta paikkaa, joissa olen vieraillut:

1. Kuna Yala eli San Blas, Panama (palmut, hiekkaranta, snorklaus, kalaruoat)

2. Isla Margarita, Venezuela (kannattaa lukea postaukseni 9 syytä rakastuaIsla Margaritaan)

3. San Cristóbal, Meksiko (alkuperäiskansojen käsitöitä, raikas ilmasto, ratsastusretket)

4. Gdansk, Puola (kaunis vanhakaupunki, hyvää ja edullista ruokaa)

Neljä paikkaa, jossa haluaisin käydä:

1. Joku Karibian saarivaltio

2. Vietnam

3. Japani

4. Argentiina

Neljä ruokaa, joista pidän:

1. Pescado al ajillo (valkosipulinen paistettu kala)

2. Katkaravut ja hummeri (taisitte jo arvata, että tykkään erityisesti valkosipulista)

3. Uudet perunat tillin kanssa

4. Arepa -maissileivät (resepti blogissa pian!)

Neljä juomaa, joista pidän:

1. Tuoreista hedelmistä tehdyt mehut, esim. papaija, vesimeloni, ananas, mango…

2. Smoothiet

3. Papelón con limón (venezuelalainen lime-sokeriruokomehu)

4. Piña colada

Ihanaa heinäkuista viikkoa kaikille!

Meidän koti Karibialla

Venezuela ei kuulu monenkaan Etelä-Amerikan reissaajan listalle. Itse olen päässyt tutustumaan tähän hienoon maahan, koska mieheni on täältä kotoisin. Muuten en välttämättä olisi valinnut Venezuelaa matkakohteekseni, etenkään näinä aikoina. Ensimmäiseen kuukauteen on mahtunut paljon uusiin sukulaisiin tutustumista, sillä tämä on ensimmäinen kertani Venezuelassa.

Olemme olleet täällä nyt reilun kuukauden. Tuntuu, että nyt on päässyt lomafiilikseen, olo on rentoutunut - niin kuin Karibialla pitääkin. Kolme kuukautta tuntuu ajalta, jossa ehtii nauttimaan arjesta ilman paikasta toiseen juoksemista. Jos siltä tuntuu, voi hyvin vaikka viettää muutaman päivän vain lueskellen kirjaa riippumatossa terassilla.

Matkamme päätavoitteena on tavata sukulaisia ja viettää aikaa heidän kanssaan. Meillä on täällä käynyt vieraita Caracasista: isä, tätejä ja setiä, serkkuja ja heidän lapsiaan. Talossa on ollut vilinää, eikä täällä ole ollut montaakaan hiljaista hetkeä. Mieheni äiti muutti Isla Margaritalle vuodenvaihteessa. Ennen he asuivat Caracasin lähellä, jossa myös mieheni on kasvanut. Muutto tänne on tehnyt hyvää. Täällä on rauhallisempaa ja turvallisempaa kuin mantereella, vaikka toki varuillaan pitää olla niin kuin kaikkialla Venezuelassa.

Tuntuu, että maan vaikeasta tilanteesta huolimatta olemme onnistuneet nauttimaan ajastamme täällä. Blogissa olen kirjoittanut kaikenlaisista ongelmista ja haasteista, joita olen täällä nähnyt, ja toivon, ettei se ole jäänyt päällimmäiseksi fiilikseksi teille lukijoille. Olen yrittänyt kirjoittaa myös muista positiivisemmista teemoista, mutta huomaamattani alan kirjoittamaan asioista, jotka ovat jääneet mietityttämään. Jotenkin tuntuu, että on tarve jakaa tietoa teille siitä, mitä täällä tapahtuu ja samalla myös itse käsitellä asioita mielessään.

Olen kiitollinen mahdollisuudesta viettää aikaa sukulaisten kanssa ja tutustua heihin kunnolla. Jos olisimme tulleet tänne vain pariksi viikoksi, en olisi päässyt tutustumaan näin hyvin. On myös aivan eri asia tutustua Venezuelaan, kun on iso joukko paikallisoppaita ympärillä vastailemassa kaikkiin kysymyksiini.

Tänne tullessa meillä oli suunnitelmissa tutustua muutamiin paikkoihin mantereella, mutta toistaiseksi emme ole vielä poistuneet Isla Margaritalta. Mantereen puolella asuvien sukulaisten mukaan tilanne siellä on hieman arvaamattomampi, joten emme ole vielä varmoja, lähdemmekö sinne ollenkaan. Uskon, että kaikella on aikansa. Jos emme pääse nyt mantereelle, pääsemme sinne sitten toisella matkalla. Nyt tai sitten jonain päivänä, kun oikea aika koittaa.

Otan mieluusti vastaan ideoita tulevien postausten suhteen. Mikä teitä kiinnostaisi? Mitä haluaisitte tietää? Jätä rohkeasti toiveesi alle kommenttikenttään.

Miltä tuntui olla elämäni ensimmäisessä leipäjonossa?

Olin tänään elämäni ensimmäisessä leipäjonossa. Kävimme leipomossa ja saimme kuulla, että leipää olisi tulossa myyntiin noin tunnin päästä. Jono oli alkanut jo muodostua, olimme jonossa 30. sijalla. Kului tunti, kului puolitoista. Jono kasvoi korttelin toiseen päähän. Aurinko porotti täysillä, ja kuumuus tuntui iholla, vaikka saimme varjopaikan. Reilun puolentoista tunnin jonottamisen jälkeen saimme patonkeja säännellyn määrän eli 4 kpl / henkilö 800 bolivarilla (0,80 €).

Jonossa ymmärsin, millainen raivon tunne ihmisille tulee, kun joku ohittaa jonossa. Nuori poika etuili ja kiilasi jonoon vähän meidän jälkeen. Ihmiset ympärillä sanoivat asiasta, mutta poika pysyi jonossa. Kukaan ei kuitenkaan uskalla ottaa kovempia otteita, sillä koskaan ei tiedä, onko kiilaajalla mukanaan vaikka puukko tai ase. Mutta se raivon tunne, kun on itse jonottanut tunteja, kotona ei ole ruokaa, on väsynyt ja auringon uuvuttama, ja joku tulee etuilemaan jonossa, on sanoinkuvaamaton.

Meidän leipäjono oli rauhallinen, mutta monessa paikassa jonottaminen on muuttunut niin villiksi, ettei jonoihin uskalla enää kuka tahansa mennä. Viimeisin tällainen jono oli kylän keskustassa, jossa ihmiset ryntäsivät kaupan luukulle, josta myytiin pastaa. En uskoisi, jos en itse olisi sitä nähnyt, mutta ihmiset kiipesivät toistensa päälle ja etenivät näin nopeammin luukulle. Ilmassa heiluvia käsiä ja huutoa. Oli parasta mennä ohi matalalla profiililla, joten tapahtuneesta ei luonnollisesti ole kuvia.

Erityisen villejä jonot ovat kiinalaiskaupoissa, joissa myydään hallituksen hintasäänneltyjä tuotteita kaikille – niistä voi ostaa kuka vain ja minä päivänä tahansa. Tosin tuotteita ei tule myyntiin säännöllisesti, vaan täsmäiskuina, joten silloin kun tuotteet saapuvat, jonot (ja tappelut) syntyvät hetkessä. Hintasäänneltyjä tuotteita myydään myös hallituksen kaupoissa, mutta vain henkilökortin määräämänä päivänä ja yleensä turvallisuusjoukkojen ympäröimänä. Kiinalaiskaupoissa poliisin läsnäolo vaihtelee, joten meno on välillä kovinkin villiä.

Me emme ole käyneet näissä hintasäädeltyjen tuotteiden jonoissa – ei kiinalais- tai hallituksen kauppojen. Minulla ei luonnollisestikaan ole oikeutta ostaa hallituksen kaupoista, sillä olenhan täällä vain turististatuksella. Richardin äiti kävi kaupassa ennen meidän tuloa tänne, ja viimeisimmällä kerralla häntä töytäistiin niin, että hartia kipeytyi lähes viikoksi. Sen jälkeen jonottaminen jäi.

Olemme ostaneet ruokamme kiinalaiskaupoista ja supermarketista hintaan, jota ei ole säädelty. Hinnat ovat joissakin tuotteissa lähes Suomen hintojen veroiset tai jopa kalliimmat. Ja kaupassa olemme käyneet silloin, kun siellä ei ole samaan aikaan myynnissä hintasäädeltyjä tuotteita. Silloin on parasta pysytellä kauempana.

Kun 7 tunnin jonottamisella saat voita ja pastaa

Naapuripariskunta kertoi eilen meille viimeisimmästä kauppareissustaan. Jos en itse olisi kuulemassa sitä suoraan heidän suustansa, en varmaan uskoisi, että näin hurjia kauppareissuja voi edes olla. He lähtivät kotoaan puoli kolmelta – aamuyöllä. Sinä tiettynä päivänä, jonka sosiaaliturvatunnuksen loppunumero oli määrännyt heidän kauppapäiväkseen. Jonossa on oltava ennen kukonlaulua, sillä tuotteet loppuvat usein kesken. Näin ei joudu viimeisten joukkoon jonossa ja kaupasta pääsee pois ehkä puolenpäivän tienoilla.

Täällä kiellettiin hiljakkoin jonottaminen ennen aamukuutta. Monikaan ei tosin voi noudattaa tätä sääntöä, sillä ruokaa on saatava. Moni joutuu siis ottamaan sen riskin, että poliisi nappaa ja vie putkaan. Siitä huolimatta jonot ovat ja pysyvät – ne vain ovat muuttaneet paikkaa. Naapuripariskunta oli löytänyt aamukolmelta kauppajonon lähikukkulalta, jossa puiden siimeksessä pystyi piiloutumaan poliiseilta ja tarvittaessa juoksemaan karkuun. Osa piiloutuu kaupan parkkipaikan puskien ja kasvien alle. He sanoivat, että kun aamukuudelta jonoa aletaan muodostaa ihmisiä alkaa ilmestyä kaikkialta – kuin sieniä sateella. Puskista, kasvien alta, metsästä, kukkulalta.

Tällä kertaa kaupassa oli myynnissä pastaa ja voita. Molempia sai säännöstellyn määrän, 1 kpl / henkilö. Kukaan ei aamuyöstä vielä tiennyt, mitä kaupassa on myynnissä. Ihmiset vain toivovat, että kunhan saisi edes jotain.

Tämä kaikki kuulostaa täysin utopistiselta, ihmisarvoa alentavalta. Ei kenenkään pitäisi joutua kokemaan mitään tällaista. Suomessa kuka tahansa voi astella sisään kauppaan ja ostaa ruokaa, eikä kenenkään tarvitse jonottaa tuntikausia polttavan auringon alla. Saati lähteä jonottamaan aamuyöllä oman turvallisuutensa kustannuksella. Kaupoissa ja kotona ruokaa jopa heitetään roskiin. Kontrasti on aivan valtava.

Ette uskokaan, miten pahalta minusta tuntuu, kun kuulee näitä tarinoita ja tietää, että monelle tämä on arkipäiväistä, koska muita vaihtoehtoja ei ole. Tuntuu vain niin epäoikeudenmukaiselta, että ihmiset joutuvat kokemaan kaiken tämän.

En uskonut, että tilanne on oikeasti näin kriittinen, silloin toukokuussa, kun lähdimme Suomesta. Olimme kuulleet perheeltä, millainen tilanne täällä on, mutta en vain osannut kuvitella, että se on näin vaikea. Tässä on joutunut käymään läpi kaikki tunteensa moneen otteeseen, jotta pystyy elämään arkeaan ja nauttimaan pienistä asioista. 

Jo nyt tiedän, että tämä kokemus on kasvattanut minua suuresti. Olen oppinut asettumaan toisen ihmisen saappaisiin entistä paremmin, kehittämään empatiakykyäni ja kohtaamaan vaikeassa tilanteessa olevia ihmisiä. Ja tärkeimpänä olen oppinut, että voiman ja rauhan löytää kukin sisimmästään. On tärkeintä huolehtia oman mielen hyvinvoinnista - asui sitten Venezuelassa tai Suomessa. Olen löytänyt sisältäni voimaa, rauhaa ja positiivisuutta, minkä kautta olen pystynyt rentoutumaan ja löytämään ilon pienistä asioista.

Miksi tilanne täällä on luisunut näin pahaksi?

Minulta on kysytty yksityisviesteillä, miksi tilanne täällä on mennyt näin pahaksi ja miksei muu maailma ei reagoi asiaan. Asia on kovin monimutkainen, ja maan tilanteen vuoksi politiikan puhumista vältetään. Tuntuu, että nyt on vain parempi pidättäytyä ottamasta kantaa näihin juttuihin.

En ole politiikan enkä talouden asiantuntija, vaikka ne teemat ovatkin minulle tuttuja. En siksi kommentoi politiikkaa blogissa, vaan kirjoitan täällä enemmän asioista, joita näen ja kuulen kadulla. Sitä kautta te lukijat pääsette kurkistamaan käytännössä, millaista elämä romahtamispisteessä olevassa valtiossa on ja miten tilanne heijastuu ihmisten arkeen. 

Blogi toimii itselleni tärkeänä kanavana käsitellä näkemääni, sillä monesti päivän jälkeen olo on aika hämmentynyt. Päässä pyörii monta kysymystä. Kadulla näkee kaikenlaista, joka päivä sattuu jotain uutta. Milloin pidentyviä leipäjonoja, lapsia roskiksissa etsimässä ruokaa tai ihmisiä kiipeämässä toistensa päälle ruokajonoissa. Kirjoittamalla asiat paperille tuntuu, että asioihin osaa taas suhtautua uudella tavalla. Asiat on syytä käydä läpi, eikä vain ylittää olan kohahduksella. Minulle kirjoittaminen on ollut henkireikä täällä.

Teille, jotka olette kiinnostuneita Venezuelan tilanteesta ja sen syntysyistä, voin suositella esimerkiksi Ylen Ulkolinjan Hajoava Venezuela –dokumenttia (löytyy Areenasta). Ylellä ja Helsingin Sanomissa on myös kirjoitettu Venezuelan tilanteesta kattavasti esimerkiksi näissä artikkeleissa:

• HS: Täysi kaaos lähenee Venezuelassa - presidentti teki siviilien turvallisuusjoukoista laillisia
• HS: Köyhtyvä Venezuela kaipaa suuria ratkaisuja - "satoja lapsia kuolee, kun edes keskoskaappien pesemiseen ei ole saippuaa"
• Yle: Millaista on elämä romahtaneessa valtiossa - venezuelalaisten viisi tapaa selviytyä

Auringonlaskun kiitollisuusmeditaatio

Tänään auringonlasku oli maaginen. Katselimme sitä Zaragozan rannalta. Sinisten pilvien reunat alkoivat hiljalleen punertua, kunnes taivas loisti koko voimallaan keltaisen, oranssin, pinkin ja sinisen sävyissä. Täydellinen hetki meditaatiolle.

Seisoin vyötäröön asti vedessä, hengitin syvään ja kiinnitin katseeni horisonttiin. Ihailin taivaan sävyjä, hengitin sisään ja ulos. Pienen pienet aallot näkyivät meren pinnalla. Mieleni tuntui tyyneltä, rentoutuneelta.

Jos et ole kokeillut ennen meditaatiota, tässä yksinkertaiset ohjeet. Asetu mukaan asentoon, voit seistä tai istua, muista suoristaa selkä. Täytä keuhkot rauhalliseen tahtiin, hengitä ulos samaan rauhalliseen tahtiin. Keskity vain hengitykseen, tähän hetkeen. Jos ajatukset lähtevät harhailemaan, palauta lempeästi huomiosi jälleen hengitykseen.

Mieti jokapäiväisiä asioita, joista tunnet tänään kiitollisuutta. Jos olotilasi ei ole kiitollinen, se ei haittaa. Älä soimaa itseäsi, vaan tunne sitä, mitä tunnet tällä hetkellä. Kiitollisuus voi ilmaantua myöhemmin päivän aikana.

Kiitollisuusmeditaation voit tehdä paikassa, jossa sinun on hyvä olla. Se voi olla oma koti, metsä, ranta, kallio. Itse olen täällä tykästynyt auringonlaskuihin, sillä silloin on mielestäni luonnollinen hetki tuntea kiitollisuutta päivästä.

Follow my blog with Bloglovin

9 syytä rakastua Isla Margaritaan

En ole vielä kertonut täällä, miksi olemme rakastuneet Isla Margaritaan. Saari kun on hurmannut meidät kauneudellaan täysin. Rakkautta ensi silmäyksellä voisi sanoa. Tässä 9 syytä rakastua Isla Margaritaan.

1. Kauniit hiekkarannat. Karibianmeren rannat hurmaavat kenet vain. Turkoosit, kirkkaat vedet. Vaaleaa, hienoa hiekkaa. Palmupuiden havinaa. Rantoja löytyy jokaisen makuun, on surffiaaltoja ja uima-altaan kaltaista tyyneyttä. Olemme käyneet vasta murto-osalla saaren rannoista, tavoitteena on tutustua mahdollisimman moneen.

2. Pieni mutta suuri. Kaikkialle pääsee autolla suht nopeasti. Olemme kiertäneet lähes koko saaren, mutta vielä on monta paikkaa käymättä. Täältä löytyy kulttuurin ystäville museoita ja linnoituksia. Luontoelämyksiä tarjoaa La Restingan kansallispuisto, ratsastusretket, kävelyreitit vuorilla. Rantoja löytyy jokaiseen makuun: melkein koskemattomia ja rantoja, joilla järjestetään sesonkiaikana rantabileitä. Saaren isoimmassa kaupungissa Porlamarista löytyy puolestaan mm. vesi- ja huvipuistot ja ostoskeskuksia.

3. Hiljaisuus. Asumme kylässä, kävelymatkan päässä sen keskustasta, mutta silti niin rauhallisella alueella, etteivät liikenteen äänet kantaudu tänne asti. Illalla pimeän tultua kuuluu heinäsirkkojen sirkutusta ja satunnaista koirien haukuntaa. Istumme ulkona terassilla kuunnellen ympäristön ääniä. Tuntuu, että täällä on tilaa hengittää.

4. Ystävälliset ihmiset. Margaritalaiset ovat todella ystävällisiä.  Kadulla voi kysyä aina neuvoa ja paikalliset auttavat mielellään. Naapurit tuntevat toisensa ja auttavat toisiaan. Heiltä voi käydä pyytämässä lainaksi vaikka vihanneksia, palauttaa sitten myöhemmin.

5. Luonto ja ilmasto. Luonto on monimuotoinen. Saarelta löytyy toinen toistaan kauniimpia hiekkarantoja, vuoristoa jonka rinteillä kasvaa kaktuksia ja puskia. La Restingan kansallispuistossa pääsee tutustumaan mangrovemetsiin ja laguuneihin. Luonto on monessa paikassa vielä koskematon. Saaren itäosa, jossa on suurimmat asutuskeskukset (kuten Porlamar), on tiheämmin asuttua kuin länsiosa, jossa me asumme. Ilmasto on kuiva, ja lähes jokaisena vuoden päivänä paistaa aurinko.

6. Tuoreet hedelmät ja vihannekset. Värikkäitä vihanneksia ja hedelmiä voi ostaa markkinoilta. Hedelmät ovat makeita, papaija on suussa sulavaa.  Ja parasta kaikessa on, että takapihallamme on limepuu.

7. Kala ja merenelävät. Suoraan kalastajilta, taatusti tuoretta, hyvään hintaan. Olen oppinut sen, että tuore kala tuoksuu vain merelle. Ostimme lähikylän kalastajilta pari 3 kg painoista kalaa, toimme ne kotiin takarontissa, eivätkä ne haisseet missään vaiheessa miltään.

8. Rauhallinen elämänrytmi. Kylätunnelma ei ole kadonnut turismin myötä niin kuin monessa muussa paikassa. Täällä kylässä monet istuvat ulkona auringonlaskun aikaan, jolloin pahin päivän porotus on jo ohi ja lämpötila laskee alle 28 asteen. Miesporukat pelaavat kadulla dominoa. Naiset nostavat tuolit ulos ja juttelevat keskenenään. Moikkaavat ohikulkijoille. Täällä mihinkään ei ole kiire. On aikaa jutella naapurin kanssa, istahtaa hetki meren äärellä, hengittää merituulta. Pimeän tultua ihmiset alkavat siirtyä koteihinsa, nukkumaan mennään aikaisin.

9. Auringonlaskut. Joka ilta kuuden maissa aurinko värjää taivaan erilailla. Isla Margaritan auringonlaskujen sanotaan olevan Venezuelan kauneimpia. Aiemmassa postauksessa kerroinkin jo, miten auringonlaskut ovat hurmanneet minut. On ihana istua katsomaan, miten päivä painuu mailleen. Rauhoittua kiittämään päivästä, ja siitä että huominen on jälleen uuden alku.

Sanotaan, että kun kerran käy Isla Margaritalla, saareen rakastuu. Monet heistä päättävät jäädä saarelle asumaan pysyvästi. Täällä heille on ihan oma nimensä - navegante.

Miten oppia elämään ilman peruselintarvikkeita?

Kauppojen hyllyt ovat entistä tyhjemmät päivä päivältä. Tietyt tuotteet puuttuvat täysin. Mistään ei löydy sokeria, jauhoja, maitoa, margariinia, voita, vessapaperia. Aivan peruselintarvikkeita, jotka on nyt eliminoitu päivittäisestä käytöstä.

Pienissä lähikaupoissa, joita täällä kutsutaan "chino":iksi eli kiinalaiskaupoiksi, on aiemmin löytänyt kaikkea mahdollista. Nyt hyllyt ovat joko tyhjillään tai täytetty ohuella rivillä samoja tuotteita. Tilanne oli sama myös Porlamarissa, joka on saaren suurin kaupunki. Kävimme isossa supermarketissa, jossa osa tilasta oli tyhjillään, hyllyissä rivejä talouspaperia eikä yhtään vessapaperia, samoja tuotteita rivissä hyllyjen etureunassa - ja hinnat taivaissa paikallisille.

Tuntuu oudolle olla täysin ilman yllämainittuja elintarvikkeita, koska ennen en ole koskaan ollut paikassa, jossa noista tuotteista olisi pulaa. Ainut vaihtoehto on sopeutua tilanteeseen. Olen oppinut syömään leipää ja arepaa ilman voita, vessassa käyttämään vessapaperin sijaan vettä ja pyyhettä, tekemään puuron veteen, juomaan limemehua ilman sokeria.

Ristiriitaista on myös se, että leipää saa jonottaa, eikä sitä ole joka päivä leipomoissa, ja sitten samaan aikaan myöskään jauhoja ei löydy, jotta voisi tehdä itse leipänsä. Toissapäivänä kuulimme naapurilta, että hänen tutullaan on pieni kotileipomo ja että hänen kauttaan voisi saada jauhoja. Hän myi meille kilon jauhoja, josta sitten tein tädin kanssa leipää kotona. Leipä oli tuhannesti parempaa kuin leipomon leipä. Tekisin mielelläni leivät kotona, jos vain olisi jauhoja.

Tilanne tuntuu huononevan, ja hyllyt näyttävät tyhjemmiltä päivä toisensa jälkeen. Myös hinnat ovat nousussa. Tänään hinta on tämä, huomenna jo toinen.

Miten Caracasin lento erosi kaikista muista?

Palaan vielä Madrid-Caracas -lentomatkalle. Se oli nimittäin ensimmäinen kerta, kun olin lennolla, jossa ilma oli niin tunteita täyteen pakkautunut. Koneessa oli pääasiassa venezuelalaisia. Osa oli matkalla kotiin vierailtuaan Euroopassa asuvien lasten luona. Osa taas venezuelalaisia nuoria, jotka olivat menossa pariksi viikoksi tapaamaan perhettään.

Ilmassa oli jännitystä ja odotusta siitä, mikä tilanne kotimaassa tulisi olemaan. Ikävää Eurooppaan jääneitä lapsia kohtaan. Huolta siitä, mitä tehdä, kun palaa takaisin kotiin. Huolta turvallisuudesta. Tunnelma oli erilainen kuin millään aikaisemmalla lennolla, missä olen ollut.

Vieressämme istui venezuelalainen pariskunta, joka oli kaksi vuotta sitten päättänyt muuttaa pois Venezuelasta. He lähtivät Englantiin, ensin mies ja sitten tyttöystävä perässä 9 kuukauden päästä. Ja nyt kahden vuoden jälkeen he olivat menossa kotiin tapaamaan sukulaisia pariksi viikoksi.

Kaikesta aisti jännitystä ja huolta turvallisuustilanteesta. Yksi suurimmista huolista oli kuitenkin se, tulevatko matkalaukut perille koskemattomina, sillä laukuissa oli ruokaa ja hygieniatarvikkeita. Sama huoli painoi myös meitä, mutta onneksi kaikki tuli perille.

Auringonlasku saa huolet hälvenemään

Toissapäivänä kävelimme rannalta kotiin ja jäimme ihailemaan auringonlaskua. Yksi kauneimmista, ellei kaunein auringonlasku, minkä olen nähnyt. Syystä sanotaan, että Juan Griegon auringonlaskut ovat Venezuelan kauneimpia. Hetki oli maaginen.

Lähes koko väriskaala maalautui taivaalle. Oranssista pinkin ja lilan kautta siniseen. Veneet kellumassa satamassa. Kalastajat palaamassa veneillään  takaisin satamaan. Ihmisiä rantakadulla ihailemassa näkymää. Taustalla siinsi Macanaon niemimaan vuoret, jotka värjäytyivät vähitellen violetin kautta sinisiksi.

Rannalla istui vanhempi nainen ihailemassa auringonlaskua. Asioilla on tapana yrittää pyrkiä tasapainoon – ainakin jollain tavalla, oli ajatus joka nousi mieleeni. Luonnon ihailu saa ajatukset edes hetkeksi pois arjen vaikeuksista. Huolet unohtuvat toviksi, kun keskittyy vain havainnoimaan taivaanrannan sävyjä.

Se antaa hengähdyshetken, jonka avulla selviää hetken taas eteenpäin.