Miltä tuntui olla elämäni ensimmäisessä leipäjonossa?

Olin tänään elämäni ensimmäisessä leipäjonossa. Kävimme leipomossa ja saimme kuulla, että leipää olisi tulossa myyntiin noin tunnin päästä. Jono oli alkanut jo muodostua, olimme jonossa 30. sijalla. Kului tunti, kului puolitoista. Jono kasvoi korttelin toiseen päähän. Aurinko porotti täysillä, ja kuumuus tuntui iholla, vaikka saimme varjopaikan. Reilun puolentoista tunnin jonottamisen jälkeen saimme patonkeja säännellyn määrän eli 4 kpl / henkilö 800 bolivarilla (0,80 €).

Jonossa ymmärsin, millainen raivon tunne ihmisille tulee, kun joku ohittaa jonossa. Nuori poika etuili ja kiilasi jonoon vähän meidän jälkeen. Ihmiset ympärillä sanoivat asiasta, mutta poika pysyi jonossa. Kukaan ei kuitenkaan uskalla ottaa kovempia otteita, sillä koskaan ei tiedä, onko kiilaajalla mukanaan vaikka puukko tai ase. Mutta se raivon tunne, kun on itse jonottanut tunteja, kotona ei ole ruokaa, on väsynyt ja auringon uuvuttama, ja joku tulee etuilemaan jonossa, on sanoinkuvaamaton.

Meidän leipäjono oli rauhallinen, mutta monessa paikassa jonottaminen on muuttunut niin villiksi, ettei jonoihin uskalla enää kuka tahansa mennä. Viimeisin tällainen jono oli kylän keskustassa, jossa ihmiset ryntäsivät kaupan luukulle, josta myytiin pastaa. En uskoisi, jos en itse olisi sitä nähnyt, mutta ihmiset kiipesivät toistensa päälle ja etenivät näin nopeammin luukulle. Ilmassa heiluvia käsiä ja huutoa. Oli parasta mennä ohi matalalla profiililla, joten tapahtuneesta ei luonnollisesti ole kuvia.

Erityisen villejä jonot ovat kiinalaiskaupoissa, joissa myydään hallituksen hintasäänneltyjä tuotteita kaikille – niistä voi ostaa kuka vain ja minä päivänä tahansa. Tosin tuotteita ei tule myyntiin säännöllisesti, vaan täsmäiskuina, joten silloin kun tuotteet saapuvat, jonot (ja tappelut) syntyvät hetkessä. Hintasäänneltyjä tuotteita myydään myös hallituksen kaupoissa, mutta vain henkilökortin määräämänä päivänä ja yleensä turvallisuusjoukkojen ympäröimänä. Kiinalaiskaupoissa poliisin läsnäolo vaihtelee, joten meno on välillä kovinkin villiä.

Me emme ole käyneet näissä hintasäädeltyjen tuotteiden jonoissa – ei kiinalais- tai hallituksen kauppojen. Minulla ei luonnollisestikaan ole oikeutta ostaa hallituksen kaupoista, sillä olenhan täällä vain turististatuksella. Richardin äiti kävi kaupassa ennen meidän tuloa tänne, ja viimeisimmällä kerralla häntä töytäistiin niin, että hartia kipeytyi lähes viikoksi. Sen jälkeen jonottaminen jäi.

Olemme ostaneet ruokamme kiinalaiskaupoista ja supermarketista hintaan, jota ei ole säädelty. Hinnat ovat joissakin tuotteissa lähes Suomen hintojen veroiset tai jopa kalliimmat. Ja kaupassa olemme käyneet silloin, kun siellä ei ole samaan aikaan myynnissä hintasäädeltyjä tuotteita. Silloin on parasta pysytellä kauempana.