torstai 2. kesäkuuta 2016

Mitä tänään on myynnissä?

Kävelimme maanantaina keskustassa hoitamassa asioita. Kaukana näkyi paljon väkeä, näytti kuin katu olisi suljettu. Kun lähestyimme paikkaa, se osoittautui kauppajonoksi, joka ulottui lähikaupasta korttelin päähän.

Kävelimme jonon vierestä ja mieheni äiti kysyi yhdeltä jonottajalta, että mitä tänään on myynnissä. ”Vaippoja”, oli vastaus. Äitini heittämä kysymys on nykyään täällä tavallinen. Joku päivä kauppaan saattaa tulla sokeria, toisena jauhoja ja ehkä seuraavalla viikolla vessapaperia.

Katsoin tarkemmin jonottajia, ja jonossa oli paljon naisia lapsineen. Vauvoja rintarepuissa, pikkulapsia leikkimässä kadulla. Ja jono oli kuulemma lyhyt verrattuna pääkaupunkiin.

Kaikilla oli sama tarve ostaa vaippoja, jotka ovat kortilla Venezuelassa. Niitä ei löydy enää mistään – ei edes rahalla. Hallitus tuo silloin tällöin sovittuihin kauppoihin vaippasatsin, jolla on hallituksen tukema hinta. Sinä päivänä, kun kauan odotettu vaippasatsi tulee lähikauppaan, voitte vain kuvitella jonottavien ihmisten määrän. Muina aikoina kauppojen vaippahyllyt (ja muutkin hyllyt) vain ammottavat tyhjyyttään.

Kysyin, että kuinka paljon täällä käytetään kestovaippoja. Arjen pyörittäminen on jo itsessään niin merkittävä urakka, ettei vaippojen pesuun jää aikaa tai energiaa, kun arki on ruoan jonottamista ja työn tekoa. Ja siihen päälle vielä pula vedestä ja saippuasta. Esimerkiksi joissain osissa Caracasia on nyt käynnissä kolmas viikko ilman juoksevaa vettä. Vesi pitää hakea ja kantaa kotiin, joten sitä säästetään. Toki kestovaippoja on käytössä nyt, kun tilanne on mikä on ja vaihtoehdot puuttuvat.

On vaikea käsittää, että kyse on näin perustarpeista.



2 kommenttia:

  1. Enpä tosiaan olisi arvannut, että Venezuelassa on tämänkaltainen tilanne. Sääliksi käy äitejä ja lapseja, jotka joutuvat aina tilaisuuden tullen jonottamaan kaupan edessä pelkkien vaippojen takia. Varmana olisi muutakin hommaa kuin jonottaa kauppaan, että vauvoille saisi vaippoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, sinä sen sanoit. Paljon olisi muutakin tekemistä kuin jonottaa ruokaa tai vaippoja. Monet työssäkäyvät ovat vaikeuksissa, kun eivät pääse jonottamaan hallituksen kauppojen jonoihin sinä tiettynä päivänä, jonka sosiaaliturvatunnus määrää. Tervetuloa mukaan seuraamaan blogia :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, ...